ISOin heräteostos ikinä

Hups pitkälle bloggailutauolle ja toinen hups tälle kirppisostokselle, kumpikaan ei ollut sen paremmin suunniteltu kuin tarpeellinenkaan vaan eihän nuo haitoiksikaan ole olleet joten sen pitemmittä seliselipulinoitta tuohon oman kirppistelyurani suurimpaan heräteostokseen.


Mitään tarvetta ei sohvalle ollut eikä varsinkaan jättikulmasohvalle kun edellisestä kulmasohvastakin olin muokannut jättisohvan koska minähän en enää kulmasohvasta tykkää ja piste.
Sitten satuin äspeeärrälle katsantokannasta riippuen vääränä tai oikeana päivänä ja  noin minuutin harkinnan jälkeen mää tykkäsinkin taas kulmasohvista.


Tätä ostosta en saanut pikkukökkyrääni soviteltua (enkä akkukaapeleilla auton katolle kiinnitettyä niinkuin eräänkin pöytäostoksen aikoinaan) vaan kuljetus piti ottaa, sohvan hinnaksi tuli kuljetuksineen alle 150 euroa, loistavakuntoiselle sohvalle ihan passeli hinta mielestäni. Näin isoa heräteostosta en ole aiemmin kirpparilta tehnyt ja entisten löytöjen mukamas sijoituspulmat on olleet ihan lastenleikkiä tähän verrattuna. Tai no, sohva löyti paikkansa heti, samoin kuin vanha sohva uuden kodin mutta muiden huonekalujen pyörittelyyn kulutettua aikaa ei huvita laskea, niin mukavaa puuhaa kuin se onkin niin tällä kertaa ei aika varsinaisesti ns. lentänyt.



Onneks kuitenkin on niin että heräteostos ei oo vättämättä sama kuin virheostos ja ihan hitsin tyytyväisiä ollaankin tytön kanssa oltu tähän herätteeseen, mahdutaan molemmat ihan potslojolleen tuohon.

 
                                 Noin niinku periaatteessa.                        

24 kommenttia:

  1. Tähän vois nyt ihan suoraan kopioida sun viimeisen kommentin mulle :D -noin niinkuin sanasta sanaan!
    Paitsi että mä voin kommentoida tuota Kukkaakin kun se on niiiiiin ihana sohvan- ja sydämenvaltaaja! Että mee nyt sinne jos mahdut, niinhän se menee.

    Kauan sulla menikin sohvapostausessa hankinnan jälkeen, mun sohvahan tuli joskus sen jälkeen ja se on jo ihan vanha juttu....vaan haittaaks se? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi; Joo nyt tulee kaikki postaukset viiveellä kun oli niin pitkä tauko, just mietin äsken makkarin remppaa ja siitäkin tuntuu olevan jo sata vuotta mutta ei se kuitenkaan kuvissa ole vielä näkynyt :)
      Aika usein koiria sanotaan sohvanvaltaajiksi mutta itte oon sitä mieltä että kissat on siinä ihan yhtä lahjakkaita, parhaan paikan valitsevat eivätkä mokomat edes väistä ja sitten jos erehdyt siirtämää niin ainakin Kukalta saa melkoisen mulkaisun osakseen :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. marketta; Kyllä tosiaan kelpaa oikaista ja mahtuu tekemään oikaisunsa vaikka miten päin, ainakin jos kissa suo :)

      Poista
  3. Kyllä nyt kelpaa! Hyvin istuu tuo kulmasohva teidän olkkariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AnniK; Mukava tuossa on köllötellä,siitä kummallinen sohva että vieraatkin siinä pikkuhiljaa löhöasentoon siirtyvät :) Löhösohvaksi tuon ajattelinkin joten tehtävänsä tuntuu täyttävän vallan mainiosti :)

      Poista
  4. Kannatti herätä ostamaan :) sovittamalla mahdutte varmaan kaikki kolme sohvalle lempiasentoonne. Nyt vasta huomasin tuon lehtijutunkin, näyttää kivalta, pitääkin etsiä lehti käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri; Heräteostokset on joskus ihan paikallaan :) Kyllä sopu sijaa antaa ja Kukka mielellään makoileekin vieressä kunhan muistaa rapsutella välillä mutta aika loukkaantuneelta näyttää jos siirtää "syrjemmälle", ja miksei näyttäskin, en minäkään tykkäis kun joku tulis nostelemaan pois huolellisesti valitulta paikalta :)

      Poista
  5. Olipas todella hyvä heräteostos!! Eikä ollut hinnallakaan pilattu. Olohuoneenne on niin iso, että tuollainen iso kulmasohva antaa sille hyvin ryhtiä ja musta (vai tumman harmaa?) väri on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Kivitikka; Tyytyväisiä on kyllä oltu tytön kanssa molemmat tähän heräteostokseen, aina ei tartte, eikä kannata harkita kauhean kauan :)Tuo väri on aika jännä, semmonen mustan ja tummanharmaan sekotus :)Meillä on kyllä kivan kokonen olkkari ja sohva löytikin paikkansa heti mutta muiden kalusteiden kanssa meinas epäusko jo iskeä että ei näitä saa tänne kivasti tuon jätin kanssa mutta niin vaan sai, täytyykin joku kerta kuvailla koko olkkari :)

      Poista
  6. Oot hassu <3.

    Ja nyt kun noita kuvia katsoo, niin ihan kuin sohva ois aina ollu siinä ihan kuin kotonaan. Ja kotonaan se tietty onkin mitä suurimmassa määrin, mutta sitä vaan tarkotin, etten enää mitään muuta muistakaan. Sitäpaitsi potslojo on just paras asento :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka; Joo niinhän tuo on kuin ois tuossa aina ollu, kai se sit on niin että mun sielunsilmät ei koskaan tottunut kulmasohvattomuuteen kun sellanen tuossa nurkassa aiemmin könötti, seliseli ja silleen mutta kovasti tyytyväisiä ollaan tytsyn kanssa ja se jos mikä on merkki hyvästä heräteostoksesta :)
      Potslojo tosiaan on paras asento mutta tänään ois tarkoitus pitkästä aikaa ottaa ohjelmistoon taas lenkkeily, saas nähdä miten käy, onko kulmasohvan kutsu vatustamaton vai saanko mä itteni tonne räntäsateeseen :)

      Poista
  7. Komia on heräteostos mutta ei todellakaan virheostos. Luovuin juuri 10 vuotta palvelleesta jättikulmasohvasta samalla peri aattella kuin sinä, minähän en tykkää enää kulmasohvasta.......mutta..... nyt sitä on ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari Räsänen ; Mä vähän luulen että omalla kohdallani on kyse juurikin tuosta, mukamas kyllästyin kulmasohvaan mutta en sitten vissiin kuitenkaan ollut tyytyväinen toisenlaiseen ratkaisuunkaan, on tää niin tätä :) Nyt on kuitenkin hyvä mieli heräteostoksesta ja semmonen tunne että just tuon sohvan tuossa kuuluu ollakin :)

      Poista
  8. Kaksi naista ja Kukka mahtuu kyllä tuohon hyvin. Sanoisin, että aikas löydön olet tehnyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustakissa; Joo hyvin ollaan mahduttu koko poppoo tuohon vaikka kyllä mä Kukkaa välillä hieman syrjempään nostelenkin ja sitten kun nousen käymään vaikkapa keittiössä niin Kukka "kostaa" valtaamalla paikan josta juuri nousin,Kukan näkökulmasta tietysti palaa vain omalle paikalleen jonka minä mokoma menin itselleni vilpillä hankkimaan, niinkus hyvin kissojen emäntänä tiedätkin :)

      Poista
  9. Tuo kulma nyt vaan sattuu olemaan kuin kulmasohvalle tehty! Nih. Mainio ostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina / Villa Namu; Nih kerta eiks vaan olekin kulmasohva ihan must tuossa nurkassa, näin minä itselleni ainakin sanoin sen minuutin kestäneen harkintajakson aikana :) Niin se vaan on että aiemmin hyväksi havaittua ei pitäisi muuttaa silkasta vaihtelunhalusta, pätee oikeestaan aika moneenkin juttuun niin sisustuksessa kuin elämässä yleensä, mitä sitä hyvää vaihtamaan niinkuin sanotaan mutta mikä pirskatti siinä on että aina välillä on pakko kokeilla :D

      Poista
  10. Haha :D Sattuuhan sitä. Löytäispä joskus itsekin noin loistokkaan heräteostoksen. Yleensä niitä kivoja juttuja löytyy tasan silloin kun ei voi mitään ylimääräistä ostaa. Kivalta näyttää sohva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia; No niin sattuu, mulle aika useinkin pienempien juttujen suhteen mutta kyllä nyt pidän peukkuja itselleni että ainakaan tämän kokoista toista heräteostosta en tule tekemään, sitten tulee jo neliöt vastaan :)

      Poista
  11. No kyllä kannatti moinen heräteostos ! Ja hinta kuljetuksineen ihan passeli. Onnea sohvalle ja kissallekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tianna Sievänen; Hinta oli tosiaan ihan soppeli kulmasohvelle mutta tais tuo kallein kirppisostokseni kautta historian olla samalla kun oli suurin, yleensä nuo mun kirppislöydöt sellasia parin euron juttuja mutta sillä rahalla nyt harvemmin kulmasohvia irtoaa :D

      Poista
  12. Hyvä ostos! Täällä on ollut 3 kulmasohvaa kaikenkaikkiaan, mutta nyt ei ole - ja sitä kyllä hitusen kaivataan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkertäjä; Eiks vaan ollukin kiva löytÖ :) Saas nähdä päädytkö sinäkin kulmasohvan vielä joskus hankkimaan kun sitä kerran jo hieman kaipailet :)

      Poista