Kirpparilta



Tavaramäärän järkeistäminen ja  kerran pari viikossa tapahtuva kirpputorien kiertely ei äkkiseltään kuulosta kovinkaan hyvältä yhtälöltä mutta ihan hyvin se on toiminut, varsinkin sen jälkeen kun huonosta matikkapäästä huolimatta mulle aukeni yhteys viikottain kotiin kannettujen löytöjen ja sen tunteen, että mistä tätä tavaraa oikein kertyy, eikö tämä ylimääräinen ryönä lopu ikinä välillä.

Niin kivaa kuin löytöjen tekeminen, tuunailu ja tavaroiden pulasta pelastaminen onkin niin ihan  kaikkia kirppispöydistä surkeina huutelevia pelasta mut-matskuja en enää kotiin kanna, en vaikka siinä välillä itsensä melko paatuneeksi tuntee kun huuteluihin vastaa että ihan hyvin sinutkin vois pelastaa mutta en mä viitsi kun ne tyhjemmät kaapit ja romuttomammat nurkat on kivempia kuin sinä. Melko julmaa, tiedän kyllä.





Mukava kirppareita kuitenkin on kierrellä ja vaikka sieltä pelastettujen määrä on vähentynyt suorastaan dramaattisesti niin aina välillä sieltä jotain mukaan tarttuukin. Viime viikolla löytyi uudenveroinen päiväpeitto 8 eurolla olkkarin hetekalle ja eilen palleroverhot kympillä.
Peitto on toiselta puolelta tilkkukuosinen, kiva juttu JOS sattuis olemaan vaihtelunhaluinen mitä minä en tietenkään ole...

Mistä tulikin mieleeni että viikonlopun maalikauppareissulla sain kuin sainkin sävyn valittua, ainakin toivon että sain koska maali on jo ostettu, ja päädyin pirteään harmaaseen. Siinä sitten ihan vahingossa ja syrjäsilmällä tulin vilkaisseeksi tapetteja ja nyt mä en järkytyksekseni saa tätä SINI!!!sävyistä lankkutapettia mielestäni.Vielä järkyttyneempi olen siitä että tulin ihan vahingossa, joita totta puhuen on alkanut sattua pikkuisen liian usein, ottaneeksi tapettinäytteen  ja siitä seurasi se kaikista suurin järkytys, sekä tyttö että mies tykkäsivät tuosta?

Täällä sitä nyt käyn kohtuullisen äänekkääksi välillä äityvää väittelyä itseni kanssa, saapa nähdä kuinka käy, saapa tosiaan nähdä...




( Viimeisen kuvan pikkumaljakko on 20 sentin kirppislöytö, halvasta hinnasta huolimatta mulla oli hieman vaikeuksia perustella itselleni sen oston järkevyyttä koska olen viimeisten kuukausien aikana laittanut kiertoon ison kasan maljakoita, vaan ainahan sitä perustelut keksii, mulla nyt vaan ei ole semmosta yhden,kahden kukan mentävää maljakkoa ja sellastahan tarttee aina, niin se vaan on)

                                  Kivaa keskiviikkoa♥


18 kommenttia:

  1. Mun kynistä ja päästä on nyt terät hukassa, mutta sanonpahan vaan, että ihan älyttömän kodikas ja lämminhenkinen tunnelma teillä <3. Enkä nyt tarkoita tota auringonpaisteen mukanaan tuomaa lämpöä, josta siitäkään ei tietysti haittaa ole, vaan ihan muuta. Eikä tavarapaljoudesta tietoakaan. Sulle tulee tästä nyt täys kymppi :)

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen kuva on niin ihana että tekisi mieli sukeltaa sinne sekaan! Ihastuttavan kodikasta.

    Tavaran suhteen olen tullut samaan tulokseen, löytöjä on mukava tehdä mutta jos meinaa saada tavaramäärän pysymään järjelliisenä niin on pakko miettiä jo ostovaiheessa että tarviiko tavaraa ihan oikeasti ja mihin sen laittaa. Jos ei keksi vastausta, niin pakko ne on jättää sinne kirpparille. Tai sitten ostaa, ja myydä itse seuraavalla kerralla eteenpäin kuten "eräs" on joutunut joskus tekemään.

    VastaaPoista
  3. Ihanan harmoninen tunnelma tuossa ekassa kuvassa, kaunista ja levollista!
    Mitä, minullahan on tunika teidän päiväpeittokankaasta...

    VastaaPoista
  4. Ihan ekana; eihän noin teille matsaavaa maljakkoa olisi voinut jättää! Ne poistamasi olivat varmasti epäsopivia...

    Nätti peitto ja varmasti kätevä, kun voi kääntää päivittäin - tai siis en minä sillä, että muuttaisit usein mieltäsi---

    Oikein mukavaa loppu viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja tuo hento sininen olohuoneessa on niin ihana. Ja tuo tapetti on aivan huikea. Kiva peitto, kun voi käännellä ja saa uutta ilmettä. Kyllä sieltä kirpparilta tekee hyviä löytöjä aina välillä. terkuin Liisa

    VastaaPoista
  6. Nuo verhot ja lamppu ovat täydellinen match! Olen yrittänyt kirpparilta löytää kivoja verhoja, tuloksetta. Sen takia olen vähän kade, kun teet toinen toistaan kivempia verho-löytöjä koko ajan ;-)
    Tapetti on huippu, tuli mieleen mökille laittamani laminaatti, jotain samaa tyyliä ja väriä! Eli ihana ♡

    VastaaPoista
  7. Kirpparitavaroilla on taipumusta tarrautua ohikulkijoihin ja raahautua mukana kassalle asti. Minusta ainakin tuntuu siltä. Hyviä ostoksia sinä kyllä olet tehnyt, sopii hienosti kotisi lämpimään tunnelmaan.

    VastaaPoista
  8. * ziljoona syräntä tähän *
    Tykkään :)

    VastaaPoista
  9. Ihania löytöjä olet kyllä tehnyt ihanaan kotiisi. Kirppikset ovat niin tavarataivaita!

    VastaaPoista
  10. Heips :) Kivat verhot löysit. Olen samaa mieltä kyllä tästä kaikesta mitä kirjoitit.Minäkin myynyt kirpulla 2 viikkoa kauheet määrät turhaa tavaraa tai mihin olen kyllästynyt.Juu ja samaan tahtiin "sijoittanut" saamani rahat uusiin "tärkeisiin" löytöihin :D No mutta tälläistä tämä on .Ja kauheen keltaisen "tartunnan" sain siitä sun tuolista yms.Hain maalia ja maalasin sitä ja tätä ja oon iloinen tykkään kyllä .Mutta tiedä sitten onko se vaan tälläinen kevään vimma.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanan näköistä ja myös persoonallista. Kirppareilta juuri löytää kotiin kaikkea kivaa ja persoonallista, kodista tulee oman näköinen. :) Iloa viikonloppuun. <3

    VastaaPoista
  12. Jes! Ihan älyttömän hyviä löytöjä, joten jatka kirppareiden kiertelyä. Mulla on kielto ns. uuden ostamiselle eli jos kirpparilla on, niin voi ostaa. Saa nyt nähdä milloin tämä sääntö muuttuu? Tapetti on ihana eli kannatan sen valitsemista! :)

    VastaaPoista
  13. Hyviä löytöjä - ja teillä on kyllä kodikkaan ja lämpimän näköistä - virkistävää kaiken mustavalkoisen ja harmaan jälkeen!
    Itse en uskalla ollenkaan kirppiksille mennä - tällä hetkellä käynnissä ties kuinka mones kaaoksenkesytysprojekti - nyt ekopaaston potkimana;)

    VastaaPoista
  14. Kivoja löytöjä ja kateus iskee, sillä täällä Norjassa kirppareita ei niinkään harrasteta. Suomessa lomaillessa tulee aina käytyä aarteita etsimässä, se on niin hauskaa.

    VastaaPoista
  15. Tuo lankku on makee :)
    Missäs kirpuilla sä täällä cityssämme aina vierailet?

    VastaaPoista
  16. Sun pitää tiiäkkö myydä tavaraa samalla tahdilla! Niin minä teen :D

    VastaaPoista
  17. Minuakin nuo lankkujutut miellyttää! Aina täytyy käydä hypistelemässä, kun maalikaupassa vierailee :) Kivoja löytöjä muutenkin olet tehnyt!

    Mukavaa viikkoa :) Tulin vastavierailulle ja jäin...

    VastaaPoista