Astiapyyhkeellä päällystetty palliparka


Täällä on makkarin remppa siinä vaiheessa että sehän on edelleen vaiheessa. Onnistuin kahvakuulajumppailemaan leikatun puolen käden siihen kuntoon että tapetoinneista ja maalaamista on vähään aikaan turha haaveilla, sen siitä saa kun sohvapottu yrittää tapojaan terveellisempään suuntaan muuttaa vaan enpä minä tuosta viitsi mutrusuin olla, kunhan käsi paranee niin jatkuu remppajumpat ja jumpparempat.

Jotain pientä oli kuitenkin päästävä tekemään ja tekemisen kohteeksi päätyi meillä ainakin 10 vuotta majaillut palli jonka lookki on vähintään sen 10 kertaa noiden vuosien aikana muuttunut,  ei siksi että helposti kyllästyisin, e i   t o d e l l a k a a n vaan ihan siksi että palliparka on liiankin helppo kohde pieneen tekemisen nälkään.
Vanhojen  kankaiden poiston jälkeen maalasin pallin, ihan kiva se oli noinkin, muistuttaa jotenkin vanhaa hatturasiaa, mutta tikkujen takapuoleen saamisen välttämiseksi  päätin verhoilla kansiosan.




Eihän mulla tuohon sopivaa kangasta ollut joten nokka kohti kirpparia ja heti ekalla tärppäsi, henkkamaukan uudet astiapyyhkeet 2 eurolla. Pienikuvioisella päällystin kannen ja niin niukin naukin kangas riitti että reunakaiteleen ompelin kolmesta suikaleesta vaan mitäpä tuo haittaa, pienet on ongelmat jos saumojen määrästä stressiä repii.

Semmonen väriläiskähän tuosta tuli että hetki meni nikotellessa ennen kuin silmät tottui vaan ihan kivalta tuo nyt jo näyttää, tosin pallin kivan pirtsakkaa ulkoasua perheelle esitellessäni mies ei sanonut mitään ja tyttö ihanaan esiteinimäiseen tapaansa tuumasi että kiviäkin kiinnostaa jotkut pallit.





Eikä kiinnosta kissaakaan vaan siltikin toivotan sulle kivaa keskiviikkoa♥


26 kommenttia:

  1. No mutta blogi onkin oikea paikka esitellä näitä hienoja tuunauksia ja kirppislöytöjä, jos kotona ei tajuta kaikkia hienouksia! ;)
    Hieno tuli ja kangas ja maali menee kyllä tosi hyvin samaan sävyyn.

    VastaaPoista
  2. Oikein onnistunut tuunaus ♡
    Koitahan kuntouttaa kätesi!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanahan pallista tuli! Niin keväisen värinen ja kiva kuosi. :)

    VastaaPoista
  4. Pallihan soma kuin piparminttupastilli :)

    VastaaPoista
  5. HIENO!
    Kukka on ymmärrettävästi kiinnostuneempi lampaantaljasta kuin pallista, mutta usko vaan, kyllä sekin vielä kyntensä näyttää:)
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  6. No voihan wow! Siitä tuli valtavan hieno :)

    VastaaPoista
  7. Aivan suloinen tuli, toiset ne osaa. Ja kisu on kyllä upea myös. <3

    Iloista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  8. Jakkarassa on samoja sävyjä kuin viime postauksesi tapetissa, hmmm mitäköhän sieltä vielä tuleekaan :-)
    Tosi raikas tuo turkoosi, sopii harmaan kanssa ( näin sanon kaikkien värien kanssa, mitä teillä on ;-))

    VastaaPoista
  9. Wau, miten herkku jakkara. Kelpaisi kyllä minullekin-

    VastaaPoista
  10. Kiva idea ja lopputulos on hieno! Ja niin mun lempparivärikin:)

    VastaaPoista
  11. Wautsi mikä karkki! Iskee taas jokakeväinen turkoosipakkomielle...

    VastaaPoista
  12. Pallilla keväinen kuosi. :) Söpöinen killi teillä!

    VastaaPoista
  13. Kelepais meillekin tuollainen palli.
    Kevät aurinkoa sinne! <3

    VastaaPoista
  14. Rahi sai hienon tuunauksen, ja astiapyyhe pääsi framille :)

    VastaaPoista
  15. Ihana tuunaus ja ihana löytö nuo pyyhkeet!

    VastaaPoista
  16. Ihanaa, että löysin blogisi! Täällähän on vaikka mitä kivaa :)

    VastaaPoista
  17. Ah, teinit.. Ne osaa olla niin... kannustavia :D

    VastaaPoista
  18. Täällä kaipaillaan postauksiasi ;-)

    VastaaPoista
  19. Jakkarasta tuli kyllä täydellien! Ihanan värinen :) Hauskaa vappua!

    VastaaPoista