Hattulaatikko = Leipälaatikko

Mitä yhteistä on leivällä ja hattulaatikolla? Tai tuubihuivilla ja pöytäliinalla? Entäs hattulaatikolla, tuubihuivilla ja leivällä?

Äkkiseltään luulis että ei mitään mutta usko pois, on niillä.
Kirpparilta löytyi pallokuosinen tuubihuivi josta tein pöytäliinan, mitä siitä että huivi on niin ohutta kangasta että pelkkä katsominen saa sen kymmenelle rutulle, liina näyttää hyväntuuliselta ja sehän se on pöytäliinan tärkein tehtävä. Hyväntuulisen liinan seurassa vanha leipälaatikko alkoi näyttää pahantuuliselta joten tein vanhasta hattulaatikosta meille uuden leipälaatikon kun kerran tuubihuiviakin jäljelle jäi, ei se leipälaatikolta näytä vaan ihan hattulaatikolta edelleen, ehkä jopa entistä enemmän hattulaatikolta mutta hyväntuuliselta kuitenkin vanhaan  verrattuna.
Voi että sä oot lapsellinen totes tyttö ja itse olen aikalailla samaa mieltä...



Hattuleipälaatikon viereen pääsivät paikkaa pitämään viime aikojen kirppislöydöt, mutteripannua ja hyasinttia lukuunottamatta kaikki tavarat ovat kirpparilta peräisin ja hinnaltaan 20-50 senttiä, sillä tavalla tietysti jännä että olen ostanut nämä pitäessäni itse kirppispöytää tavaranvähennysprojektin tiimoilta mutta tää nyt vaan on niin tätä, mulla ei ole minkäänlaista intoa shoppailuun uuden tavaran suhteen mutta annas olla kun kirpparin oven aukaisen, pitäis varmaan jättää aukaisematta mutta toistaiseksi en ole pystynyt, ehkä joskus tai sitten ei.
Nuo pikkukupit olivat oikea löytö mielestäni, Filippa K espressomukeja kaksi kipaletta 50 sentillä, pikainen kuukkelointi kertoi noiden maksavan rapiat kolmekymppiä joten mä vähän niinku säästin kolmekymppiä. Siis tosi vähän niinku.


Tuolla edellisessä postauksessa kerroinkin että kaikkea kivaa on tekeillä ja tulossa ja yks niistä kivoista jutuista on se että eilen ilmestyneessä Unelmien talo ja koti-lehdessä oli juttu meiltä, kohtuullisen outoa mutta kuitenkin ihan hitsin kivaa nähdä painettuna ammattikuvaajan ottamia kuvia omasta kodista, huvitti kun ihan rauhallisin mielin odottelin lehteä joka ei sitten postin mukana tullutkaan, siihen loppui rauhallisuus, hippulat vinkuen painelin kaupasta hakemaan irtonumeroa, ei vaan pystyny kyenny malttanu odottaa tähän päivään.

Kivaa torstaita sulle ♥


Intiaanipäällikkö Istuva Härkä

Pikkutytöstä asti olen "ihaillut" inkkareita, toinen lapsuuteni lempparileikeistä oli leikkiä inkkarityttöä, toinen oli pieni talo preerialla-leikki, pieni ristiriita ehken näiden leikkien välillä vaan sitähän se ihmisen, ainakin naisen, ainakin minun elämäni on, ristiriitaisuuksia täynnä.


Jo jonkin aikaa sitten pääsin valitsemaan DESENIO.FI- verkkokaupasta muutaman julisteen ja vaikka valikoima on suuri ja kivuuksia täynnä mikä tekee valinnoista jos nyt ei vaikeaa niin kohtuullisen haastavaa ainakin minulle niin kahta kertaa ei tarvinnut miettiä tämän inkkaripäällikkö ISTUVAN HÄRÄN nähdessäni.
Kirpparilta löytyneet strutsin(?)sulat päätyivät kehyksen nurkkaan roikuskelemaan, tarkoitus on tuohon kyllä itse tehdä pieni inkkaripäähine, katselin jo niitä lasten jutskia mutta liian värikkäitä ovat mulle ja sainkin tytön perhoja sitovalta kummilta vinkin että kalastuskaupoissa on loisteliaat valikoimat sulkia, miten on voinut mennä multa aiemmin ohi tuollainen tieto, ne erilaiset sulatkin kun kuuluu lempparijuttuihin.


Siksipä toinen valitsemani juliste oli sulka-aiheinen (jotenkin olen vieläkin järkyttäytynyt etten monista, monista ihanista perhosjulisteista onnistunut sitä ihaninta valitsemaan vaan aivan varmasti meille sellainenkin vielä päätyy kunhan saan päätöksen tehtyä, tää eiku tää eiku tää-linjalla olen vielä) joka päätyi makkarin seinälle.




Tyttö halusi yhden julisteen valita omaan huoneeseensa ja hieman yllätyin kun valinta osui allaolevaan julisteeseen, mulla kun on taipumus pitää tyttöä ihan vauvana kun ei millään meinaa tajuta että ensi vuonna on jo yläasteikäinen, iiks ja apua!
Seinälle pääsyä juliste vielä odottaa, tytöllä on tarkoitus vaihtaa huoneessaan järjestystä ja vaikka on pienestä asti seuraillut mun tapaa naulata ja naputella tauluja sinne tänne ees ja taas niin sanoi että laitetaan se seinälle vasta kun tiedän missä järjestyksessä huonekalut ovat. Muna on viisaampi kuin kana ja tytöstä polvi paranee, niin se vaan on.


Mulla taitaa olla joku lapsuuden trauma kun en saanut julisteita laitella mihin haluan ja miten haluan, siksi kai meillä saa niin tehdä kuten kuvasta näkyy, eikä ahdista yhtään julistepaljous vaan minunkin silmiini nuo kaksi julisteilla peitettyä seinää ovat sikamakeet.


Sikamakeeta on sekin että mulla on elämäni eka, saattaa tosin olla vikakin, ikioma alekoodi :) 7.12 saakka saa koodilla Kirsixmas DESENIO.FI - verkkokaupasta -15% alennuksen kaikista julisteista, suosittelen tutustumista loistavaan valikoimaan. Itse tilasin pari julistetta pukinkonttiin, saas nähdä kuinka kovasti yllätyn kun jouluna pakettini aukaisen...

Loppuun vielä yksi hyvä, oikeastaan loistava uutinen; välillä tulee liikaakin mietittyä asioita, viime tiistaina en kuitenkaan miettinyt kuin noin kolme minuuttia kun pistin hakemuksen koulutukseen jonka hakuaika oli jo päättynyt, torstaina olinkin jo haastattelussa, portfolio ois pitänyt olla mukana mutta omani on sähköinen, en muistanut salasanaa, en edes sivustoa jolle sen olen tallentanut mutta kaahotuksestani huolimatta tai ehkä juuri siksi sain eilen tiedon että olen tullut valituksi käsityöntekijän ammattitutkintoa suorittamaan, oon ihan hirmuisen tyytyväinen, mullahan on vuosia muhinut mielessä yksi kierrätykseen liittyvä "yritysidea", taidan olla tuon koulutuksen jälkeen, jos en nyt maalissa niin ainakin monta askelta lähempänä tuon haaveen toteutumista, now I call it a plan, jippiaijei!

Kaikenlaista muutakin kivaa on tiedossa mutta niistä lisää myöhemmin (tai ennemmin), nyt toivottelen sulle mukavaa joulukuuta tämän kirpparilta löytyneen, hintalapun mukaan, pelotuslinnun myötä. Ihmettelin että mikä ihmeen pelotuslintu vaan selvisihän sekin, pistin linnun kaapin päälle nököttämään ja sen jälkeen ekaa kertaa olkkariin kaartaessani meinasin saada sen kuuluisan peehalvauksen kun säikähdin että hyi kauheeta mikä tuossa kököttää, minullako muka huono muisti, ei muuten ole.

(Oudosti muuttui kirjasintyyppi kesken kirjoituksen mutta tää tyyppi ei jaksanu tapella sen kanssa, eiköhän tuosta selvää saa vaikka pieneksi menikin.)




1.

Ei irronnut unimaailmasta ideoita adventikkoon, ei myöskään kirppiskierrokselta joten sillä mennään mitä kotoa löytyi. Minähän olen reilusti yli vuoden (kaksi?) tehnyt tavaramäärän järkeistämistä ja tavaraa onkin lähtenyt järjettömät määrät, siksihän sitä järkeistämiseksi kutsutaankin, mutta aina sitä sen verran kätköjä löytyy että yhden adventikon saa kasaa, hyvin yksinkertaista mallia tänä vuonna kylläkin.


Kolme vai oisko peräti neljä vuotta sitten hajonneesta kellosta olin ottanut numerot talteen, kannatti näitä hillota koska tuossa ne nyt nököttää, ei voi kauhean tiheäksi mun karsimiskampaani väittää...

Suola on kovetettu vedellä, ihan varuiks mainitsen jos joku siellä kauhistuu että noin matalassa astiassa kynttilät ei tule pystyssä pysymään, tuohan on kuin kiveä tuo suola kun sen kosteaksi sumuttaa joten ei kaadu kynttilät, ei ihan varmasti.


 Monenlaisia viritelmiä on vuosien varrella ollutkin;


 Pieniä askartelujakin olen tehnyt, tai no, pieniä ja pieniä, kummasti saattaa yllättyä kun katsoo pillikranssin teko-ohjeesta pelkät kuvat, ajatellen itserakkaasti että mä olen näitä niin paljon tehnyt että mitä sitä suotta ohjeita lukemaan. Tajusinhan mä siinä taiteillassa jo että kohtuu isoa kranssia pukkaa mutta vääntelin sitten loppuun asti kuitenkin. Ihan kirjaimellisesti vääntelin, ensimmäinen pillityöni jossa käytettiin lankana rautalankaa, ihan hitokseen jämäkkä kranssi tuli vaan varovainen siinä saa sormivoimiensa suhteen olla ettei pillit halkeile.

Alunperin kranssin oli tarkoitus tulla ulko-oveen mutta liian isohan se siihen on ja aikani sitä eri paikkoihin mallailtuani tulin siihen tulokseen että se on oiva pari keittiön lampun kanssa.




Ohje pillikranssiin löytyy TÄÄLTÄ

(Kumma juttu muuten että heti kun lisäsin hitaan bloggaajan gagletin tuohon sivuun niin alkaa tekstiä tulla harva se päivä, tosin pysyvä olotila tämä ei ole, sen verran jo itseäni tunnen)

Ihanaa ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa sinulle♥



Tähtiä tikkaille

Tänä syksynä olen bongannut lehdistä, pinterestistä ja blogeista monen monituista kaunista kuvaa ryhmään ripustetuista tähdistä ja niin on kuvat mieleen ja verkkokalvoille piirtyneet että omakin tähtiryhmä alkoi tuntua ihan must have-jutulta.


Kertakokeilulla homma ei sujunut eikä kahdellakaan, ensin ripustin tähdet olkkarin ikkunaan vaan kärsivällisyys ei riittänyt mikä mihinkin suuntaan harottavien tähtien silmiä särkemättömään linjaan saamiseen, eivät mokomat millään mun tahtooni suostuneet taipumaan joten vain yksi tähti sai ikkunaan jäädä ja muille muuta paikkaa miettimään.


"Lempparinurkkauksessani"  nojaileviin tikkaisiin ne sainkin mieleisellä tavalla aseteltua, ensin kaikissa tähdissä tosin oli valot vaan kun nurkkaus näytti ihan valomainokselta vähensin valot vain ylimpään tähteen ja tuohon tähtinauhaan, aika kivat tähtitikkaat noista minun silmiini tuli.




Se ois huomenna eka adventti ja mulla ei vielä hajuakaan tän vuoden, tytön termiä käyttäen, adventikosta vaan hyvin vielä ehtii. Ja ainahan voin kysyä vinkkejä Nykäsen Matilta.

Ai miksikö Matilta?

Äkkiseltään uskaltaisin veikata että aika harva on saanut Nykäsen Matilta joulukoristeideoita?
Viime yönä näin unta että Matti oli Jyväskylän kaupunginjohtaja ja yritti ylipuhua mua ompelemaan Kirkkopuistoon kymmenmetristä nahkaista joulukuusta, muuten ois kuulema saanut vapaat kädet kunhan olis musta kuusi, sitä en muista ompelinko vai enkö mutta ihan pakkohan se nyt on muutama nahkainen pikkukuusi huonekuusen oksille killumaan ommella, inspired by Matti Nykänen.

Ensi yönä sitten ehkä adventikkoideoita jaossa :)


Laastilamppu


Ihan hirmuisen ISO ja lämmin kiitos jokaiselle edelliseen kirjoitukseen kommentoineelle kuin myös sähköpostia lähettäneille myötätunnosta, osanotosta ja voimientoivotuksista, kovasti ovat liikuttaneet ja lämmittäneet mieltä♥ Kiitos♥

Jotenkin omituiselta tuntuu kirjoitella sitä mun tavallista diipadaapaa tässä tilanteessa mutta niin minä vain aion tehdä, kaikenlainen värkkääminen on mulle rakas harrastus,oikeastaan elämäntapa, kaikissa tilanteissa ja se on vaikeissakin elämäntilanteissa toiminut jonkunlaisena selviytymiskeinona, saa hetkeksi ajatuksia muualle niistä ikävistä asioista ja ajatuksista. Samoin bloggaaminen on mieluinen harrastus ja suotakoon se minulle että sitä jatkan tässäkin tilanteessa, jos joku pitää sitä omituisena niin minä puolestani suon sen heille, jokainen taaplaa tyylillään niinkuin sanotaan.


Edellinen tuunauspostaus koski saneerauslaastia ja ihan hirveän yllättäen niin koskee tämäkin, en tiedä mikä mua tuossa laastipinnassa niin kovasti viehättää etten malta olla kokeiluja tekemättä.Väri ja rouheus nyt ainakin, mun mielestä se jopa tuoksuu hyvälle vaikkei liene kamalan terveellistä sitä ole sen kummemmin nuuskimaan käydä.

Tässä ennen-kuva lampusta, lamppu on ostettu 80-luvun alussa lapsuudenkotini olohuoneeseen ja äitini keväisen muuton yhteydessä nappasin lampun itselleni ihan nostalgiasyistä, lamppu oli lapsena mielestäni ihan hirmuisen hieno, niin se vaan maku kuitenkin muuttuu että tuunaushommiin oli ryhdyttävä.


Hapsureunus pois, valkoista maalia sisäpintaan ja laastia ulkopintaan, siellä se nyt killuu kasarilamppu meidän olkkarissa ja tykkään kovasti.



 Tipan tippaa valoahan tuo lamppu ei ulkopinnastaan anna, en uhrannut asialle ajatustakaan ja pääsi yllättämään laastin valoa läpäisemätön olemus mutta ei se haittaa, minkä ihmeen takia valaisimen pitäisikään valaista? Ihan kivan valokehän lamppu antaa tuonne olkkarin päähän missä ei juuri valoa tarvita kun lähinnä päiväunipaikkana toimii.


 Nytkin on lampputuunaus työn alla mutta tällä kertaa ihan jotain muuta kuin laastia, saas nähdä mitä syntyy, lampun tiimoilta kirjoittelin tänään toisaalle tekstin jonka liitän tähänkin;

Tiedättekö sen tunteen kun saa niin huonon idean että sen pakko olla hyvä, suorastaan loistava? No tiedätte tai ette niin sellasen mä tänään sain spr:n kirpparilla, jäin kylläkin ihmettelemään kun olin kuulevinani myyjän päästävän helpotuksen huokauksen kun LÖYTÖNI kanssa poistuin,saatoinhan minä hieman höpötellä itsekseni lamppunurkkauksessa huonosta ideasta itseni kanssa kiistellen tai sitten oli myyjä vain helpottunut tuosta eroon päästessään?
No whatever, nääthän sä saman kuin minä, siis sen huonon hyvän loistavan idean, pliiis nääthän?


Ihan vielä en kuitenkaan lampusta kirjoittele, mikäli siitä nyt kuvauskelpoista saankaan, vaan ensi kerralla sitten kuvia Tampereen reissusta jonka tein pari viikkoa sitten ja jolla pääsin tapaamaan ison liudan ältsin kivoja bloginaisia (somemuijia oli tytön käyttämä ilmaisu) ja käymään vaikka ja missä, oli maalaistytön pää ihan pyörällä siinä menossa ja meiningissä.

Sitä ennen toivottelen sulle kivaa viikonloppua ja ihan pakko on kysyä, nääthän sä saman kuin minä, siis sen huonon hyvän loistavan idean, pliiis nääthän?


Kuin salama kirkkaalta taivaalta



Taakse jäänyt kesä on ollut minun, tyttären ja monen monen muun läheisen elämän raskainta aikaa,
rakas mieheni ja tytön rakastakin rakkaampi isä menehtyi alkukesällä ilman minkäänlaista  ennakkovaroitusta aivoverenvuotoon. Mun sanat eivät riitä kuvailemaan sitä menetyksen tuskaa, järkytystä, surua ja epäreiluuden tunnetta mitä niin minä, tyttö kuin kaikki muutkin läheiset tunnemme joten en edes yritä.

 Ensimmäiset viikot kuluivat kuin sumussa, muistikuvia noilta ensimmäisiltä viikoilta ei juurikaan ole ja muutenkin tuntuu että mieli annostelee tipoittain asian lopullisuuden tajuamista, jonkinlainen alkukantainen mielen suojareaktio kenties ja hyvä niin, mun elämän tärkein asia on tytär ja hänen selviytymisensä ja "läpiviemisensä" tästä valtavasta menetyksestä ja surusta joten mun romahtaminen tässä elämäntilanteessa ei ole vaihtoehto. En pidä itseäni erityisen vahvana ihmisenä, ennemminkin realistina, mutta elämäni aiemmat menetykset ja vastoinkäymiset, mittasuhteiltaan tosin paljon pienemmät kuin tämä, ovat todistaneet sen että aika monenlaisista asioista on mahdollista selviytyä ja siksi mulla on syytä uskoa, toivoa ja luottaa että tästäkin selvitään, ajan kanssa ja pikkuhiljaa. Suru tulee varmasti kulkemaan mukana aina mutta jossain vaiheessa toivottavasti osataan olla enemmän onnellisia siitä miten ihana mies, isä, poika, veli, ystävä, työkaveri jne. meillä oli eikä pelkästään surra sitä mitä meiltä meni, toki niistä hyvistä, onnellisista muistoista juttelen tytön kanssa päivittäin ja niitä onneksi riittää♥

Kaikissa aiemmissa elämäni vastoinkäymisissä olen käyttänyt selviytymiskeinoina joko positiivista elämänkatsomusta, vitut siitä-asennetta tai sitten sitä minkä ympärille tämäkin blogi on alunperin rakentunut, kaikenlaista värkkäämistä ja näpräämistä, ensimmäinen on nyt välillä kateissa, toista ei voi rakkaan ihmisen menetyksen yhteydessä käyttää joten kolmas keino, rakas harrastus on alkusumun jälkeen päässyt taas käyttöön ja niiltä tiimoilta olen päättänyt blogin kirjoittamista jatkaa, en varmasti huomenna enkä ehkä ensi viikolla mutta jossain vaiheessa kuitenkin, enkä pysty kuvittelemaan sellaista vaihtoehtoa että muina naisina tänne kirjoittelisin kertomatta meitä kohdanneesta  valtavasta menetyksestä.

Joka päivä kuitenkin yritän vaikka se joinain päivinä pelkäksi yritykseksi jääkin, muistaa olla kiitollinen niistä pienistä ja isoista onnenaiheista joita elämä suruista ja menetyksistä huolimatta sisällään pitää,
sillä sitähän se elämä on, hymyä ja kyyneleitä vaihtelevin suhtein ja välillä on hymyiltävä kyyneltenkin läpi.

Hirmuisen vaikea aihe kirjoittaa, tää on niitä hetkiä milloin kaikki mitä sanoo kuulostaa tosi vähäiseltä, liitän tähän kuitenkin vielä toisaalle kirjoittamani tekstin, hieman on jo helpottanut mutta kuten tuossakin totean, pienistä sirpaleista tätä  mun ja tytön elämää ja arkea ilman miestä ja isiä on alettu rakentaa ja rakennetaan vielä pitkään;

 Eilen itkettiin sen kaiken muun itkun lisäksi sitä etten saanut lasitölkkiä auki ja tyttö sanoi että revi äiti siitä ettei me saada edes yhtä hillopurkkia auki ilman iskää, tänään menin ihan tolaltani kun tajusin pyykkikonetta tyhjentäessäni että ensimmäistä kertaa melkein viiteentoista vuoteen koneessa ei ollut yhden ainutta miehen vaatetta, itketti jopa se ettei ei ihan ruutuun osunutta parkkeerausta kukaan ollut moittimassa.
Hillopurkki suostui kyllä aukeamaan parin kanteen suunnatun puukoniskun säikäyttämänä ja ainahan mä voin miehen vaatteita koneeseen heitellä jos niiden puuttuminen pyykin joukosta vaivaa, niin moneen kertaan on mun parkkeeraustaidoistakin keskusteltu ettei tee tiukkaakaan mielikuvitella mitä olis ei ihan ruutuun osuneesta parkkeerauksesta tuumattu vaan kun näinkin pikkuriikkisissä asioissa jo huomaa rakkaan jälkeensä jättämän valtavan aukon meidän elämässä, puhumattakaan niistä isoista, niin aika perhanan pienistä sirpaleista sitä tytön ja mun arkea ilman H:a saa alkaa kokoon kursia.
Ihan järjetön ikävä!

Tiedän, ihan omasta kokemuksesta, että tähän on vaikea sanoa mitään eikä sun tarttekaan, halusin kuitenkin tästä kertoa ja kirjoittaa.







Sanikalla maalattua

Se kuuluisa joku varmasti järkyttyy jotta nyt on nainen lopullisesti seonnut ja mennyt pilaamaan kivan kalusteet joten pieni seliselitys lienee paikallaan...


...minä nyt vaan satun kuulumaan niihin ihmisiin joidenka mielestä huonekalun on ihan ookoo olla vanha ja kulahtanut mutta epäsiisteys ei imartele ketään mitään ja silleen, tälleen ja tolleen, siinäpä se selitys.

Facebookista bongasin kivan tv(vai onko tuo radio)tason eikä ilmaisuus siitä yhtään vähemmän kivaa tehnyt joten meillehän se päätyi. Tarkemmassa syynissa tason pinta paljastui kupruilevaksi ja reunastakin puuttui palasia vaan mitäpä tuo haittaa, mainio kohde jo jonkin aikaa mielessä pyörineelle kokeilulle.




 Ja just niin kiva olikin lopputulos kuin mitä olin kuvitellut, leikisti tuo taso ois nyt betonista valettu vaikka oikeesti se on vaan saneerauslaastilla maalattu.




Ja kun kerran kokeilemaan alkaa...



...niin hyvin tuntuu saneerauslaasti pysyvän muovipinnassakin. Tuo laastihan on näissä niin ohutta velliä että sitä pystyy pensselillä maalaamaan ja voi kyllä, kyllä minä maalasinkin vaikka ja mitä kun vauhtiin pääsin, se on kuitenkin jonkun toisen kerran juttu se.


                                  Aurinkoa armasta alkavaan viikkoon ♥


Kivaa Juhannusta ♥

Kummasti sitä piisaa kesällä hoppua vaikkei lämpöä piisaiskaan ja melko pitkiksi venyy nämä postausvälit vaan väliäkös hällä, itsellä tahtoo tulla hieman huono omatunto jos ei käy lukemiaan blogeja kommentoimassa joten tässähän sitä tavallaan annetaan synninpäästöä muille huonon omantunnon tuntijoille, en usko olevani ainoa laatuani tässä, kun on vähemmän luettavaa ja kommentoitavaa niin pysyy omatuntokin puhtaana.

Eikä mulla kyllä mitään asiaakaan nyt(kään) ole, kunhan tulin toivottamaan hyvät juhannukset ja laittamaan linkin pariin reseptiin. Jos jollakin on vielä juhannuksen ruokasuunnitelmissa tilaa niin suosittelen, eilen testatut ja älyttömän hyviksi (hieman mukaillen tosin, siemenet jätin pois kalan päältä koska mies ei tykkää ja tillin pois pyreestä koska unohdin sitä ostaa ja pippurijuustonkin vaihdoin yrttjuustoon) havaitut reseptit, kukkakaalipyre ja tuorejuustotäytteinen lohi, löytyvät TÄÄLTÄ K-ruoka.fi-sivuilta. Rouva Kivitikka ainakin tuolla aiemmin pyysi reseptipostauksia joten nyt on ainakin yksi laitettu :)


Bloggerin lukuluettelon hallinnointi on muuttunut ja jostain syystä lukulistaltani on hävinnyt kymmeniä blogeja, en tiedä olenko itse jotain hämmentänyt vai mistä kiikastaa, jos kuitenkin huomaat minun lukijoistasi poistuneen niin saa huomauttaa, tahallani en ole sitä tehnyt ja joihinkin blogeihin olen jo itseni uudelleen lukijaksi kirjauttanut, ihan outo homma, kyse tosin saattaa olla myös tekniikan ihmelapsiominaisuudestani.

                         Hirmuisen kivaa Juhannusta juuri sinulle ♥        


Ei ole erityisen kaunista katseltavaa kun pistän leipoen

Luulen että useimmista, (ellei peräti kaikista, itseni mukaan lukien) on ihanaa katsella kauniita leivontakuvia joissa mummon vanhassa, mieluiten tietysti Arabian, taikinakulhossa pellavaliinalla, suotavaa olisi senkin olla perintökalleus, peitelty pulla- tai whatevertaikina kohoaa kiiltävänä ja nättinä, niin nättinä että tuoksun melkein ja ja joskus jopa ihan oikeasti tuntee. Eikä sotkua mailla halmeilla.
En nyt enempää tuota näkyä kuvaile mutta luulen että tiedätte mitä tarkoitan.

Luulen myös ettei useimpien (ellei peräti kenenkään, itseni mukaan lukien) kotona ihan oikeasti ole koskaan nähty kuvaillun kaltaista tilannetta, vai onko? Tunnetko jonkun jonka keittössä näyttää sellaiselta hänen leipoessaan?

Päätin tehdä itselleni testin pystynkö leipomaan edes siististi, sen verran itseäni tunnen että rahkeet ei riitä siihen tunnelmalliseen leipomiseen, paljon olen leiponut ja ihan onnistuneestikin vaan tuskin koskaan tunnelmallisesti ja vielä harvemmin siististi.

Kieli keskellä suuta keskittyen onnistuin kuin onnistuinkin olemaan sotkematta kun mittasin aineet kulhon päällä enkä heitellyt niitä kulhoon toisesta päästä keittiötä niinkuin yleensä, taidan jättää ihan pysyvään käyttöön tämän tavan. Siistiä on muttei tunnelmallista.

Perintökulhoa en muistanut esille kaivella vaan muovipytyllä edettiin, pyyhkeen arvo sentään lähes korvaamaton, tyttö omin pikku kätösin sen äitienpäivälahjaksi ommellut.

Eikä kyllä kohoa taikinakaan nättinä ja kiiltävänä, tuoksun sentään itse tunsin vaan en usko sen kuvasta välittyvän.

Vaan mitä väliä jos/kun leipoessa tulee sotkua eikä sen aikana ole tunnelmasta tietoakaan, ainakaan muusta tunnelmasta kuin siitä että tympääntyneenä niitä sotkujansa siivoaa, aika hyviin tunnelmiin sitä pääsee kun tyttö kotiin tullessaan sanoo että aina kun meidän rapussa tuoksuu hyvältä se tuoksu tulee meiltä tai mies toteaa töistä tullessaan että mitä hyvää sä tällä kertaa oot leiponut.
Hyviin, tai pikemminkin loistaviin tunnelmiin pääsee myös syömällä yhdeltä istumalta ihan itsekseen puoli vuoallista "maailman parasta raparperipiirakkaa" (jonka ohje löytyy TÄÄLTÄ ) tai viisi pari viipaletta ihan isse leivottua vielä lämmintä kauraleipää (ohjeen laitan myöhemmin).

Se klassinen "voi sulaa vastaleivotun lämpimän leivän päälle"-kuva jäi ottamatta  kun oli niin kiire sitä leipää maistaa.


Semmosta joutavanpäivästä höpinää tänään kuten aina, loppuun vielä arvonnan voittaja, arpaonni oli suosiollinen tällä kertaa Eskurin Maijalle, onneksi olkoon♥ (Laitahan s.postilla osoitetta (kirsi1970@hotmail.com) niin minä pistän puolestani paketin postiin)

Vielä lopunpaan (vai lopumpaan, en tiedä) kuva omituisimmasta ja helpoimmasta "kakusta" jonka olen ikinä tehnyt, itselleni maistuisi näin alkukesästäkin kunnon kermamansikkakakku vaan mitä toivoo tyttö; mustikoilla ja kermalla kuorrutettua vesimelonia, oli bongannut "reseptin" jostain, hyvää oli kuulema, itse en pystynyt kyennyt raparperipiirakkaövereiden jälkeen edes ajattelemaan tuon maistamista.

                           Ihan liian kevyttä minun makuuni.



Epätrendikäs arvonta

Joo tiedetään, tiedetään kyllä täälläkin että sisustustekstit on ihan so last season, vai oisko jopa sitäkin edellistä, ainakin jos so called-asiantuntijoita kuuntelee, eilisellä Matkuksen reissulla pisti kuitenkin silmään se että kummallisen paljon niitä tekstijutskia oli liikkeissä myynnissä, ehkäpä se vaan on niin että sisäänostajat ei niitä "asiantuntijoita" kuuntele, voisko tosiaan olla niin ...

Tuolla joskus aiemmin lupailin arvontaa ja eilisten tekstipohdintojen seurauksena arvottavaksi valikoitui mitäpäs muutakaan kuin niitä tekstijutskia, nyt ei auta muuta kuin toivoa että joku muukin on yhtä epätrendikäs kuin minä mitä noihin teksteihin tulee, oishan se hirveetä jos järjestäis arvonnan eikä kukaan osallistuisi, siinähän ei sitten muu auttaisi kuin vaivihkaa poistaa koko arvontapostaus, tai jotain.


Palkinto sisältää betoniset KOTI-kirjaimet, lautasliinoja, astiapyyhkeen ja kangaskassin, kommentista yksi arpa, voisithan sinä halutessasi kertoa minkä verran seuraat/toteutat trendejä vai ootko sellanen ihan omien polkujen tallustelija vaan ei oo pakko jos ei halua, ihan pelkkä mukana kommenttikin piisaa.


Arvonta alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 7.6. Onnea arvontaan ♥

( Nykyään on kuulema trendikästä paistaa letut ilman jauhoja ja sellaisia tytön pyynnöstä banaanilla höystettynä viimeisenä kouluaamuna paistoinkin, kutsukaa vain jästiksi mutta minä syön lettuni jatkossakin jauhoilla höystettynä, en ymmärrä miten voi lettu, sydämenmuotoinenkin vielä kaiken lisäks, maistua niin...Epäletulta:))


Omituinen ostos

Ihan just tarkistin ja tulos on tämä; jos yhtä jakkaraa ja tietsikkapöytänä toimivaa kirjoituspöytää ei lasketa niin kaikki muut meillä olevat huonekalut on tuunattu tavalla tai toisella, osaa enemmän, toisia vähemmän, jotkut useampaan kertaan. Ihan meinasin järkyttäytyä moisesta laskutoimituksesta  mutta sittenhän mä muistin että ai niin, sähän Kirsi olet ihan tarkoituksella hankkinut tuunattavia kalusteita, huh kun helpotti kun tuon muistin.


Olen parisen viikkoa etsiskellyt tuunattavaa tarjoiluvaunua nojatuolin viereen, ihan tylsää istua nojatuolissa katsomassa telkkua tai lukemassa jos vieressä ei ole tasoa mihin karkkihvikupposensa laskisi. Niin tylsää että menin ja tein melko hätäisen ratkaisun, facen kirppisryhmässä tuli myyntiin Ikean tarjoiluvaunu vai mikä apupöytä nyt olikaan ja ennenkuin huomasinkaan olin täyttä häkää viestittelemäsä myyjän kanssa että milloin voisin sen noutaa. Eikä siinä mitään, tykkään tuosta kyllä ja onhan se uutta vastaava alle kolmasosalla alkuperäisestä hinnasta mutta mutta...

... ihan järjettömän outoa mennä ja ostaa kaluste jota ei edes suunnittele tuunaavansa, apua mikä mua vaivaa!

Jotta tasapaino jollain tavalla säilyisi niin piti päästä muita juttuja tuunailemaan, kokeilin että voiko laastilla maalata ja kyllä, kyllä sillä vaan voi, ainakin tavallaan voi, ainakin melkein... Siitä lisää joskus toiste, nyt tekemään lättytaikinaa huomisaamua varten, mulla on tapana paistaa tytölle lettuja aamupalaksi lukukauden viimeisenä ja ensimmäisenä koulupäivänä, tyttö heitti kyllä jo tänään koululaukun lomateloille ja Kukka tuunasi siitä heti itselleen... No jonkun.

                                    Kivaa viikonloppua♥