Roskalavalöytö 1/3,lipasto

Edelleen jatkuvasta "tavaramääränkohtuullistamisprojektistani" huolimatta todellisuus on vieläkin sellainen että minä haalin milloin mistäkin milloin mitäkin ja mies toppuuttelee,mitäpä sitä hyvää systeemiä muuttamaan:) Ja onhan se niin että jos ihminen,siis nainen,siis minä ,vaalin itsestäni mielikuvaa innokkaana tuunailijana niin onhan sitä matskuakin silloin oltava,mikä tuunailija se sellainen on jolla ei inspiksen iskiessä löydy mitään homman alle otettavaa,huonosti varustautunut sanon minä...

Tuohon toppuutteluun viitaten sattui pari viikkoa sitten sellainen ihme ettei taideta tässä torpassa toiste moista kokea,mies soitti töistä että työkohteen roskalavalla näyttäisi olevan (pitemmälle ei ehtinyt kun huusin innoissani totesin empien että joo tuo tänne vaan) pieni lipasto josta saattaisit tykätä.Mielessäni jo tuulettelin ja huutelin jipiaijeitä,nyt on toppuuttelut toppuuteltu vaan not gonna happen,oli mokoma KOLME!!! päivää miettinyt että viitsiikö lipastosta minulle mainita;)

 Kivan pikku lipaston kuitenkin sain ja vaikka tuo ruskea on just se mistä tykkään (olkkarin tv-senkki on samanvärinen ja alkuperäisessä asussaan) oli pinta niin epäsiistin näköinen ja entisöinti-innostus nollissa etä tuunattavaksi tämä päätyi...

Ensi aatos oli maalata lipasto kokonaan mustaksi,sen kun oli tarkoitus päätyä "miehenpuolelle" miehen puolelle sänkyä yöpöydän virkaa toimittamaan vaan niinkuin aina,suunnitelma muuttui tehdessä ja laminoin nuo laatikot kankaalla.Laminoinnista kirjoittelin aiemmin TÄÄLLÄ joten ei siitä enempää tällä kertaa,erona leipälaatikon laminointiin lakkaa vetelin kaksi kerrosta,muutoin oli samat kuviot.
Hintaa tälle tuli  neljäkymmentä senttiä,muihin hommiin hankittuja liimoja,lakkoja ja maalejahan EI TIETENKÄÄN lasketa joten kirpparilta ostetusta kankaasta muodotui tuo kamalahko menoerä,on tää tuunailu vaan kukkaroa rasittavaa hommaa,onneksi kuitenkin kivaa sellaista;)

Kankaan kuvio reunoissa vetää hieman vinksisvonksis,ei kuitenkaan tule mieltä painamaan missään vaiheessa elämänkaarta tuo vinksotus joten ihan kiva tästä mielestäni tuli,se itselleni tyypillinen höpsöysmomentti tästä kyllä yksinään puuttuu ( ellei höpsöysmomentiksi lasketa sitä että menee pilaamaan aivan hyvän huonekalun) ja värityskin on hieman latteahko mutta...

...yhdistettynä näihin sekalaisiin kuoseihin mielestäni just sopivan hassu,kauneushan kauheuden lisäksi on katsojan silmässä,samoin taitaa olla sen höpsöyden laita:)

Tuo otsikon 1/3:han viittaisi siihen että roskalavalöytöjä on tehty enemmänkin kuin tämä lipasto ja niin tosiaan onkin,seuraavassa tuunauksessa sitä höpsöysmomenttia ei tarvitse hakemalla hakea mutta siitä sitten lisää ensi kerralla:)

Höpsöyksiä alkavaan viikkoon ♥

Uimahameesta lampunvarjostin,ihan sattumalta

Haluan ihan sydämestäni kiittää edelliseen postaukseen  kommentoineita,hurjan määrän hyvää mieltä ja tsemppiä sain viesteistänne,erityisen onnellinen olen siitä että niin moni on viestin jättänyt,jos oli vaikea aihe kirjoittaa niin ihan kokemuksesta tiedän että vaikea on kommentoidakin,tämmöset vakavammat aiheet on sellaisia joihin jotain lohdullista haluaisi sanoa muttei oikein tiedä miten sanansa asettelisi,kauniisti olette asetelleet,kiitos siitä♥
Palaan noihin kommentteihin vastailemaan kunhan saan tämän hieman iloisemman postauksen tehtyä.

Edellisen postauksen totisista tunnelmista on  tosiaan nyt aika palata normaaleihin höpsötyksiin,vakavalla naamalla oliskin kovin vaikeaa seuraavaa tuotosta esitellä...

Viime kesänä ostin kirpparilta tytölle uimahameen,tai niin luulin tekeväni,yksi pikainen vilkaisu tytön ilmeeseen ostosta esitellessäni riitti kertomaan että ei noup never,tyttöä ei tulla näkemään uimarannalla hameessa kirmaamassa,ei vaikka itse olin moisen näyn jo sieluni silmin nähnyt...

Kuulun niihin ihmisiin joiden mielestä pilkkukuoseissa on jotain hyväntuulista ja säilöin hameen ajatuksena että kyllä siitä vielä jotain jonain päivänä kehkeytyy.



Siivoilin tässä yhtenä päivänä komeroa ja keräsin yhteen kasaan kaikki kyllä siitä jonain päivänä vielä jotain kehkeytyy tavarat,ei muuten ollut ihan pieni kasa se,tarkoituksena laittaa kiertoon ne joista ei sitten ehkä minään päivänä mitään kehkeydykään.Ihan sattumalta huomasin että uimahame näyttää suurinpiirtein saman korkuiselta kuin roskalavalta ihan sattumalta talteen poimittu lampunkehikko.

Jouduinhan minä sitä pikkusen venyttelemään mutta mikäs oli venytellessä,joustavaa kangasta.
Jonkun nauhan tuo vielä vaatii  vyotärökaitaleen sauman peittämiseksi,häikkää silmiin tuon kuvion katkeaminen.Oispas kiva kun löytäisin ihan sattumalta valkoista nauhaa mustilla pilkuilla,siinä ois söpöstelyä sitten kerrakseen...

Pitäähän lampunvarjostimelle jalkakin saada ja sopivasti löytyi nurkista aiemmin kirpparilta ostettu kynttilänjalka joka ihan sattumalta sopi mielestäni pariksi varjostimelle.Siinä sitten mietiskelin että miten onnistun sen lampunpidikejohtohässäkän,jota minulla ei siis vielä ole,siististi tuohon kynttilänjalkaan liittämään.Sitten seurasi oikea ihan sattumien äiti,huomasin nimittäin että tuo kynttilänjalka koostuu kolmesta osasta jotka on liitetty toisiinsa kierretangolla joten sähköjohdon vetäminen kierretangon rei'istä tulee olemaan helppoakin helpompaa,toisin kuin sen miettiminen miten osat pysyvät toisissaan kiinni ilman sitä kierretankoa.

Ehkä senkin ongelman saa ratkaistua,ihan sattumalta todennäköisesti...

Ja jos en saa niin ainahan mä voin lähteä "hattuiluistaan" kuuluisaan Ascotin laukkakilpailuun ja saattaishan tuo uimahattunakin menetellä;)

Aurinkoa alkavaan viikkoon♥

Syöpä on pe*seestä,rinnassakin

  Joka 8.  suomalainen nainen sairastaa rintasyövän jossakin elämänsä vaiheessa.

Tuskin tarvitsee tämän tekstin lukija sen paremmin neiti Marplen etsivänlahjoja kuin Noora Karman  mentalistin kykyjäkään pystyäkseen jo tuosta ensimmäisestä lauseesta päättelemään mitä täällä on meneillään.
Täällä nyt tosiaan tämä joka kahdeksas suomalainen nainen sairastaa rintasyöpää jossain,siis tässä, elämänsä vaiheessa.

Helmikuinen,ihanan tuikitavallinen torstai-ilta muuttui ihan joksikin muuksi kun suihkussa ollessani löysin vasemmasta rinnastani pahkuran. Ensin luulin kuvittelevani omiani,miten minä,parikymppisestä asti kuukausittain rintani tunnustellut nainen voin mitenkään tehdä tälläisen "löydön",vastahan minä pari viikkoa sitten rintavarustukseni tunnustelin ja patittomaksi havaitsin.

Vaan eipä se patti valitettavasti siitä tahdonvoimalla hävinnyt joten heti seuraavana päivänä hakeuduin oman lääkärin vastaanotolle.Ja hyvä niin,jäljestäpäin olen kaikki "taivaan voimat" ja sen oman lääkärin,varsinkin sen lääkärin, useampaan kertaan kiitellyt,hän kun patin tunnusteltuaan totesi että ei tunnu laisinkaan pahanlaatuiselta MUTTA olisin huolimaton lääkäri jos en sinua kuitenkin jatkotutkimuksiin laittasi.Mikäänhän ei ole ole niin turhaa kuin jossittelu mutta sitä on kyllä tuon lauseen tiimoilta tullut harrastettua useampaankin otteeseen,kyseessä kun on lääkäri jonka vastaanotolla olen vuosia käynyt ja luottamussuhde on aukoton joten jos hän olisi todennut että ei ole pahanlaatuista,piste, niin mitään syytä minulla ei olisi ollut lausuntoaan epäillä,tyytyväisenä olisin elämääni jatkanut,mutta mihin asti...Niin pelottava ajatus ettei oikein uskalla loppuun asti sitä edes ajatella.

Viikko lääkärikäynnin jälkeen mammografia ja ultra sekä koepalojen otto,reilu viikko tulosten odottelua ja sitten se pommi putosi,kun lääkäri soittaa ja esiteltyään itsensä aloittaa lauseensa sanalla valitettavasti niin aika veteliksi jalat kävivät ja mielessä pyöri lause,elämä voi tosiaan muuttua (parissa sekunnissa),jälkeenpäin tuo on jo naurattanutkin,veikkauksen mainoslause tuskin ihan tämänkaltaiseen käänteiseen "lottovoittoon" viittaa...

Diagnoosin saamispäivän iltana ei kuitenkaan naurattanut,makasin sohvalla ja suorastaan tunsin miten syöpä nakertaa joka paikassa,vessassa käydessä tuijotin peiliin ja olin ihan varma että naama on muuttunut ihan keltaiseksi,ei se eilen vielä tuollainen ollut,samoin luomia oli tuntunut ilmestyneen kuin tyhjästä,parissa tunnissa,miten tuo silmäkin pullottaa tuollalailla, jne. jne. Hyvästä mielikuvituksesta on ollut mulle usein isoa iloa vaan kyllä se niin läheistä sukua tuntuu luulotautisuudelle olevan että vähemmälläkin pärjäisin,huomattavasti vähemmällä.

 Seuraavana päivänä olin tytön kanssa kaupungilla ja siinä kirjakaupan nurkkaa pystyssä pitäessäni,jotenkin ei kirjat jaksaneet kiinnostaa,katselin ohikulkevia ihmisiä ja näin,siis ihan oikeasti näin,heidän vilisevän silmieni ohi kuin sellaisessa nopeutetussa filmissä joissa kuvataan esimerkiksi perhosen kasvua toukasta perhoseksi,kai siellä joku ymmärtää mitä tarkoitan...Itsesääli meinasi iskeä,nuo tuossa vaan kulkee ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.Kohtaus meni samantien ohi,päähän puski ajatus että mistä hemmetistä minä tiedän kenenkään kantamista taakoista,ne kun eivät aina näy ulospäin ja tosiasia on kuitenkin se että sattuman oikusta tässä nyt sairastetaan,sen kummempia merkityksiä en aio tälle sairaudelle keksiä.Pisti sitten (intohimoisen tuunailijan) elimistö tuunaten parit solut,nyt pistää lääketiede (ja minä siinä sivussa) parastaan karkottaakseen nuo itsensä tuunailua harjoittavat solut ja enpä oikein keksi tarpeeksi kuvaavaa sanaa sille miten paljon toivon tuon lääketieteen tehtävässään onnistuvan,on se niin paljon se.

Leikkauksessa olin maaliskuun lopulla,osapoisto ja se kaikkein eniten pelkoa aiheuttanut toimenpide,imusolmukkeiden poisto kahdesta vartijaimusolmukkeesta löytyneiden etäpesäkkeiden takia.Tippaakaan liioittelematta totean että olipahan harvinaisen pitkät pari kuukautta,vuosiksi väittäisin jos en kalenteria tuntisi, odotella ensin levinneisyystutkimusta ja sitten sen vastausta.Nyt torstaina tippui noin tonnin kuorma kiviä selästä kun vihdoin nuo tulokset sain eikä levinneisyyttä ollut.Sanavalmius eikä -varasto ei riitä lähimainkaan sen tunteen kuvailuun joten en aio edes yrittää,ihan mahdoton tehtävä.

Sen verran ärhäkkä tuo syöpä kuitenkin on että hoitoina tulevat kuusi sytostaattia,25 kertaa sädehoitoa ja antihormonihoito viideksi vuodeksi,kaksi sytostaattia on jo takana ja olkoon vaikka minkälaista sen olemattoman kohtalon uhmaamista niin totean että yhtään helpommalla,siis pienemmin sivuoirein en olisi tähän mennessä voinut päästä.Oikeastaan ainoa "sivuoire" tähän mennessä on viime maanantaina leikkaamani kahden millin siilitukka,loppui ihan kertaheitolla kymmenen vuotta kestänyt jahkailu kaksikymmentä vuotta kasvattamani hiuspehkon mahdollisesta lyhyeksi leikkaamista,hiemanhan tämä on outoa mutta kamalaksi en kävisi sanomaan.(Tytön mielestä olen nyt ihan JESSIE J:N näköinen joten kai ne ulkonäköasiat vois huonomminkin olla vaikkeivat kyllä tässä vaiheessa tautia itselleni mitään merkitsekään.)

Omituisen vähän on varsinainen arki  sairastamisen tai sen sairauden hoitamisen myötä muuttunut,sama peruspositiivinen jalat maassa höpsöttelijä tunnen olevani edelleen,ihan niinkuin ennenkin saan voimani siitä tavis-arjesta ja niistä rakkaista läheisistä joita elämääni on siunaantunut,se mikä on ollut ennenkin tärkeää on sitä nytkin ja se mikä ei ole tärkeää ollut ei ole sellaiseksi muuttunut.Jalostunutkaan en ole millään tavalla,samalla tavalla kuin ennenkin,ihan yhtä helposti kuin ennenkin, heilahtaa esimerkiksi kansainvälinen käsimerkki liikenteessä,ei ole muiden autoilijoiden taidot parantuneet sairastumiseni myötä,niin se vaan menee...

Joku saattaa ajatella että kummallisen kepeästi tuo yrittää vitsiä vääntää mutta voin taata että kepeää ei ole ollut,onhan tämä syöpä ihan oikeasti sieltä pe*seestä vaikka rinnassa olikin,niin paljon pelkoa se on mukanaan tuonut,suurin pelko tietysti se että tyttö menettäisi äitinsä,muista peloista puhumattakaan.Kovin paikka onkin ollut tytölle sairaudesta kertominen,valehdella kun en halua enkä myöskään pelotella,siinä saa hölösuisempikin sanojaan hieman mielessään pyöritellä ennen kuin ne suustaan ulos päästää.Tytön itkunsa lomasta lausumat sanat:Äiti mä toivoisin että se syöpä ois mulla eikä sulla" saa kepeyden karkaamaan melkoisen kauas.

Melkoisen sekava höpinähän tästä taas muotoutui,tiivistettyna viesti lienee se että uskon paranemiseen enemmän kuin pelkään sitä etten parane,mun voimalauseenani on kaikki menee ihan hyvin,ei tartte mennä täydellisesti,ei edes loistavasti,ihan hyvin meneminen riittää mulle.Positiivisen asenteen vaikutuksesta tämänkin sairauden suhteen ollaan montaa mieltä mutta ihan oman kokemukseni perusteella,mitään haittaahan siitä ei ainakaan ole.

Ja se toinen viesti vois olla vaikkapa se että jos et rintojasi kuukausittain ole tähän mennessä tutkinut niin saattaisi olla ihan hyvä hetki aloittaa,hyvät ohjeet siihen hommaan löytyvät esimerkiksi TÄÄLTÄ. Rintasyövältähän se tutkiminen ei valitettavasti suojele,antaa kuitenkin kohtuullisesti paramman ennusteen paranemiselle se huomattu möykky kuin huomaamatta jäänyt,ihan ilman pelottelua totean tämän.

Oscar-puhetta en aio tässä pitää mutta kiitokset haluan kuitenkin välittää teille parille naiselle siellä ruudun toisella puolella jotka  ovat tällä matkalla mukanani, tukenani kulkeneet,taaskaan ei riitä lahjat kertomaan kuinka paljon olen voimaa viesteistänne saanut,uskon ja toivon että tiedätte sen♥

Olipahan muuten vaikein teksti mitä olen tänne koskaan kirjoittanut,tai minnekään muuallekaan ei sen puoleen. Ja henkilökohtaisin,yleensähän mä kirjoittelen hyvinkin kevyttä höpinää,tämä nyt oli kuitenkin liian iso asia "salattavaksi"  kun en pitkähköstä tauosta huolimatta ole bloggailua lopettamassa.Ihan sillä entisellä höpinälinjalla millä aikoinani aloitinkin aion jatkaa,se että syöpä vei palan tissiä ja imusolmukkeet ja toi jos jonkinlaisia pelkoja ei todellakaan tarkoita sitä että antaisin sille yhtään enempää valtaa kuin se kulloinkin vaatii,miksi tarjota koko kättä jos vain sormi on mennäkseen? Toki tulevaisuus mietityttää välillä kovastikin mutta yritän muistaa joka päivä, jonkun viisaan,en nyt muista kenen sanoman lauseen,miksi surra etukäteen,jos ei tarvitse surra ollenkaan olet surrut suotta ja jos tarvitsee olet tullut surreeksi kahteen kertaan.