I ♥ saneerauslaasti

Pyörittelin mielessäni nitinänatinapostausta viime viikkojen "vastoinkäymisistä" ja sitä tuossa jo pätkän kirjoittelinkin vaan sitten tulin toisiin aatoksiin, kerrottakoon kuitenkin että viime aikoina peilistä on takaisin tuijottanut itselleni vieras ihminen, naama on oma mutta se pään sisältö, en pääse kyllä kehumaan että tahtoisin olla huonon- sen kummemmin kuin hyvänkäänpäiväntuttu sen tyypin kanssa,hyi kirosana sentään. Ja ei, ei tartte hapuilla puhelinta puupaa-auton soittamiseksi, sen toisen tai kolmannen persoonani suomin valelääkärivaltuuksin tein itsediagnoosin joka kuuluu seuraavasti; Stressaavaa elämänvaihetta seuranneen kaikki hyvin elämänvaiheen tajuamisen vaikeus,ns.kuutamolla-syndrooma, parannettavissa, hoitomuotona aika, terapiana mm.tuunailu.

Ai niin, olen rakastanut, sillai platonisesti, saneerauslaastiin.Tuttuja olemma jo pitkän ajan takaa vaan viime aikoina suhteemme on syventynyt,en tiedä mihin tämä johtaa mutta puoli säkillistä se vielä ainakin kestää...

Nää pallerolamputhan  (1,30 kirpparilta) on kivoja ihan  omina itsenään mutta kiva on sanikallakin silattuna.


Kirpparilta eurolla löytynyttä vaaleankeltaista ruukkusettiä sanikka rouhisti kummasti...

Helposti pystyn mielikuvittelemaan näihin söpöset hyasintit,ei tee vaikeatakaan.


 Kivoimman muutoksen titteli kuuluu kuitenkin mielestäni tälle peruskynttelikölle,kahden euron kirppisostos tämäkin...

Hidas homma oli kyllä,ihan normihuolettomaan tapaan ei arvaa sörssäillä kun kyseessä on kuitenkin sähkökynttelikkö,ihan kiva päästä irti johdosta valojen sytyttämisen jälkeenkin...

Lopputulos on kuitenkin tähän tuhratun ja tuhlatun parin tunnin arvoinen, tykkään ihan kamalasti♥


Lopuksi pari vinkvinkkiä, ystäväni Sanna on aloittanut bloggailun, sama Sanna jonka hirmuisen ihanasta edellisestä kodista postailin TÄÄLLÄ, voit käydä kurkkaamassa nykyistä kotia TÄÄLLÄ

Ja se toinen,ei ollenkaan niin mielenkiintoinen juttu: tyttären, noin vuoden kestäneen, painostuksen jälkeen minutkin löytää nyt TÄÄLTÄ, mitä tytär edellä,sitä äiti perässä vai miten se oli.

                                  Kivaa keskiviikkoa♥                                  
    


33 kommenttia:

  1. Voi jehna...paas mulle tulee ton sun laastin tiedot...tahtoo ostoksille ja rakastumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna; Jos mieheltä kysyttäis,mitä ei TIETENKÄÄN tehdä,niin loppusäkki joutas hyvin sun matkaas,se kun ei tajuu ollenkaan miten mä voin pitää tuota hienona, toisaalta ymmärrän kun on niin paljon töissä tuon kanssa pelannut,mutta hei,mä en oo joten suotakoon tää rakkaus mulle:) Mutta kyllä tuota sullekin joutaa jos tarvetta löytyy;)

      Poista
  2. Onneksi olet jo paranemassa päin ♡
    Eikä sellaista tautia olekaan, mihin ei tuunailu auta!
    Ja hei, meillä on sama rakkauden kohde!! Sinä vaan näytit, mitä sillä voi tehdä :-), mulla menossa juurikin samasta rakkaudesta yksi toinen juttu, jos se onnistuu, niin laitan kuvia :-)
    Nuo tekemäsi jutut ovat täydellisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Kivitikka; Kiitos♥ Nyt on kyllä ainakin mun kohdalla tullut todistettua tuo että tuunailu auttaa,hoitojen aikana se sai ajatukset mukavammille laduille ja
      nyt on toiminut hyvänä väsymyksenpoistajana, se,tuunailu siis on ollut niin pitkään iso osa mun normiarkea että outoahan se olisi jos se ei nytkin toisi iloa,perhe,ystävät ja tuunailu,siinä mun voimaantumiskonstit:)
      Voi että mä ootan mielenkiinnolla mitä sä siellä "laastiloit",no olipa mitä hyvänsä niin kiva lopputulos on varmasti,luotan vanhojen merkkien paikkansa pitävyyteen:)

      Poista
  3. Ihanaa kuulla sinusta ♥ Meinasin jo laitella sähköpostia ;) Ja samalla inspiroivalla tyylillä palailit , saan varmasti kokeilla ideaasi, meiltä tota ainetta jäi rempasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta;Kiitos♥ Kokeile ihmeessä,sitten säkin oot ehkä ihan lovena:) Ihanan rouheaa pintaa tuolla syntyy ja jos sattuis niin että ei tykkää väristä nin mikäpä estää maalaamasta, vaikkapa vaaleanpunaiseksi:) Se voiskin muuten olla jännä yhdistelmä, oikein rouhea pinta ja mahottoman söpönen väri...

      Poista
  4. Vitsit, että tulee hienoo pintaa tuolla laastilla - aivan mahtavan parannuskeinon olet itsellesi valelekurin reseptiikalla kirjoittanut!! Saisitkos mulle lähetettyä saman medisiinin e-reseptillä...?
    Mahtavan mestan on teitin kissa löytänyt - ihan huippukuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanni Kotipellolla; Tänks♥ Samaa medisiiniä laitan sullekin virtuaalisesti tulemaan, tosin jos vielä kuumeinen olet niin paha on silloin tuunailla mutta niitä tulevia tuunauksiahan voi aina suunnitella,tiedä miten hurjia ja hyviä,tai sit vaan hurjia ideoita kuumeisena onnistuisi saamaan:) No ihan oikeesti mä toivon että olet jo toipunut! Kissalle saa kyllä nauraa,ihan sama mikä "uusi" juttu on esillä niin makaamaanhan siihen on mentävä,yks ilta heilautin vahingossa olkkarin lamppua ja se töpseli irtos,hain tikkaat että kiinnitän sen,hyvä että kerkesin selkäni kääntää niin siellähän se kissa makoila apulaisena,tyttö laittoi oikein tyynynkin tikkaille ettei ole apulaisella kovat oltavat:)

      Poista
  5. Kummasti auttaa vaivaan kuin vaivaan aina kun lähtee vähän lapasesta - vaikka sen puolenkin säkillisen verran :)
    Mä hommasin vaan tylsästi lankoja, että riittää käsillä puhteita, mutta jotenkin on elämä mennyt niin etten edes muista koska olen viimeisen kerroksen tehnyt!

    Täytyy kuitenkin sanoa, että Kukka on ihan paras :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi; Sä ootkin mun idoli ton lapasesta lähtemisen suhteen:) Ja täällä blogimaailmassa asioista suoraan puhumisen suhteen,arvostan ja tykkään♥
      Kukka on kyllä mainio, kova kehräys vain kuului kun se tuossa tikkailla makasi,ei vissiin pöllömpi paikka kissalle,meillä kun ei ole uuninpankoa niin tikkaat saa kelvata:) Virtuaalisesti lähetän sulle puol säkillistä,en saneerauslaastia vaan kissankehräystä, oivallinen unilääke sekin♥

      Poista
  6. Ihania laastituunailuja! Nuo purkit on kyllä niin kuin tehty hyasinteille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne - Maalaiskoti Myllyhaassa; Kiitos,kivaa jälkeä tuolla kyllä syntyy,eilen vaihdoin matkun jo olkiin,sopinee paremmin jouluaskarteluihin kuin laasti:) Viikonloppuna ois tarkoitus noihin purkkeihin hyasintit metsästää,toivottavasti löytyy:)

      Poista
  7. Voihan laasti, ihanan rosoista!
    Jösses tuota kattia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana; Voihan laasti tosiaan:) Kyllä nuo kissat on niin mainioita pakkauksia ettei ole tosikaan,tuokin tekee joka päivä jotain höpsöä jolle saa nauraa,yks ilta virittelin tähtivaloja ja johto lojui lattialla,no se johdon päällä makaaminen olikin Kukasta niin mukavaa että vaikka monta kertaa sanoin että no mees nyt siitä niin ylpeän näköisenä vaan makaili silmät puoliummessa johdon päällä:) Pois oli kissa nostettava että sain johdon seinään:)

      Poista
  8. Jos ei sauna, terva ja laasti auta, niin ei sitten mikään :). Ja ainahan sitä voi valella päällensä ämpärillisen, jos oikein alkaa laastituttaa :D. Mutta sitten tarvitaan jo joku muu ottamaan kuva, että nähdään mihin asentoon oot itsesi laasteroinut.

    Kivoja tuninkeja ja kiva kun olet siellä, täällä ja täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anukka; No just noin,sen viinan tuossa "alkuperäisessä" listassa vois tosiaan päivittää laastiksi ,hei haloo, tää on kakstuhattalukua jo:)
      Tuo tuunailu on,niiden läheisten lisäksi tietysti,mulle ihan parasta terapiaa,lopputuloksellakaan ei oo niin väliä vaikka näistä kyllä ihan oikeastikin tykkään:)
      Kiva kun säkin on siellä ja täällä ja täällä♥

      Poista
  9. Ihana kuulla, että kaikki hyvin <3 näyttääpä tuunailusi hyvännäköisiltä. Kyllä noihin ruukkuihin voi nähdä hyasintit. Vaikka olen betonin kanssa tuunaillut, niin en ole edes ajatellut, että saneerauslaatiakin voisi käyttää tuunauksiin ja että lopputulokset ovat noin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa Palola;Kiitos♥ Kaikki on nyt tosiaan ihan hyvin,vielä kun tää väsymys lähtee lipettiin niin sitten asiat on suorastaan loistavasti:)
      Oi ne onkin niin makeita ne sun betonijuttusi että ns. korvan taakse on ideat pistetty vaikka ei tuo laastin kanssa läträäminenkään hassumpaa ole,totesinkin jo aiemmin että onkohan mulla jäänyt lapsena muutama hiekkalaatikkoleikki leikkimättä kun tykkään tuollasesta lälläämisestä:)

      Poista
  10. Ihana sinä ja ihanat puuhat! Kyntteliköstä tuli aivan huikea! :)
    Mukavia oloja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina; Itte oot ihana♥ Tuosta kyntteliköstä tuli kyllä kiva,toinen oottaa vielä tuunausta mutta siihen ajattelin keksiä jotain muuta mutta mitä,se on vielä keksimättä:) Kaikkia kivuuksia sinne ja huspois flunssapöpöt niinkuin olis jo!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Sirpa ja Kollo; Eiks vaan olekin,just sellanen tää on muuten mun mesta:) Niinkuin tietysti onkin,ihan niinkuin kaikki muutkin mestat:)

      Poista
  12. Ai miten hienoja tuunauksia. Mullakin on kuivabetonin osto listalla. Betoni on kyllä jotenkin niin ihana materiaali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa; Kiitos:) Kyllä noissa betoneissa,laasteissa sun muissa viehättää just se rouheus,ja tietysti myös väri ainakin itseäni,sen verran latteanlättänää on,ainakin tällä hetkellä,värien käyttö tässä huushollissa:) Kiva olisi sitten nähdä kuvia mitä betonista värkkäilet:)

      Poista
  13. Toi kynttelikön tuunaus oli kyllä huippu idea!! Ja ihanista ihanin kisukuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsi ja Pipari /Mari; Kiitos,kyntteliköstä tuli kyllä oikein kiva vaikka ärsyttävän hidasta hommaa oli kun piti varoa ettei laastia mene sähkösysteemeihin,terveisin nimimerkki kerran tällin saanut joka ei toista tälliä juurikaan kaipaile;)

      Poista
  14. Kyllä sinä sitten oot taas kaikkea kivaa keksinyt tuunailla :) Vallan mainiot lampusta, ruukusta ja kyntteliköstä tuli sinun kätösissäsi :)
    Mukavaa viikonloppua kotiinne :)

    VastaaPoista
  15. Jasmiina; Kiitos:) Tuo kynttelikkö on mun ehdoton suosikki noista, jotenkin hassusti muuttui jopa painavamman näköiseksi laastikäsittelyn jälkeen:)

    VastaaPoista
  16. Inhoan kolmiokynttilöitä, siksi että niitä on kaikkialla. Voisi laulaa joululaulua "joka ikkunalla, kolmiokynttilä..". Mutta nyt kun näin tuon sinun rouhean versiosi - WAU! Tuollaisen voisin minäkin ikkunalle laittaa, hieno!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustakissa;Joo eiköhän noita kynttelikköjä tosiaan muutama miljoona Suomessa ole,meidänkin ikkunasta kun ulos katsoo niin aika monta näkee ikkunoissa palavan:)
      Kiva tuli kyllä tuon laastin avulla tuosta,toisenkin kirpparilta ostin,siihen yritän keksiä taas sitten ihan jotain muuta;)
      Kivaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  17. No jopas vain - entiset tavikset ovat nyt rustiikkiset päätähdet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkertäjä; Hieman meinaa jo lähteä hanskasta mulla tuo saneerauslaastin käyttö vaan minkäs sille mahtaa kun tykkää sen rouheudesta niin tykkää:)

      Poista
  18. Mun on ihan selkeästi PAKKO hakea saneerauslaastia!!!

    VastaaPoista