Luukut ajan tasalle

Mihin aika katoaa,siinäpä sitä on ollut viime päiville pohdiskeltavaa,viikko sitten aikaa jouluun tuntui olevan vielä vaikka kuinka ja paljon vaan kas kummaa,nyt tuntuu ettei millään kerkeä kaikkea mitä tahtoisi.Toki kyse voi olla siitäkin että tahtoo liikaa kaikenlaista,mene ja tiedä mutta ihan vaiheessa olen minä vielä valmistelujen suhteen:) Torstaina alkaa kuitenkin piiiiiiitkä joululoma joten enköhän ne must-jutut joita ilman "joulu ei tunnu oikeanlaiselta" saa aikaiseksi.Ja jos en saa niin se on sitten voi voi :)

Koulussa oli männä viikolla yksi mielenkiintoisimmista kursseista koko kouluaikana,kuvansiirto ja laminointi.Pää meinaa melkein haljeta siitä mielettömästä mahdollisuuksien määrästä mihin kyseisiä oppeja,varsinkin kuvansiirtoa voi käyttää:) Laitan tännekin tarkempia ohjeita mutta vasta joulun jälkeen,ylimääräisiä päänpakotuksia kun en kenellekään muulle ennen joulua halua aiheuttaa,maailman lyhyimmin selitettynä tuohon kuvansiirtoon ei kuitenkaan tarvita muuta kuin lasertulostin,lakkaa,steariinia ja ripsaus mielikuvitusta,helppoa vai mitä?

Tässä pari juttua jotka sain aikaseksi,enemmänkin on mutta kun lähtevät mokomat lahjaksi niin en niistä kuvia vielä laita,tekstit löysin pinterestistä ja vaikka se viimeinen lisäys ois miten liikaa niin tää ihan vaatimalla vaati nuo huopasydämet...

Tämä teksti nauratti mua niin kovin että päätyi omalle seinälle,tytön vanhasta kaulakorusta on tuo suloinen bambi,ihana ristiriita sen ja tekstin kesken,tykkään:)

Omaksi suosikikseni pääsi kuitenkin tämä kokeilu,mikä poro tai peura onkaan koivupulikalle siirrettynä ja kynttilänjalaksi muokattuna.

Aika kivoja mielestäni,niin itselle kuin lahjaksikin,tosin noiden tekstien kanssa saa olla varovainen jos ei ole varmuutta lahjan saajan huumorintajuttomuudesta...


Näitä on tekeillä vaikka minkälaisia,jotenkin niin sekosin tuohon hommaan että varmasti kyllästymiseen asti näitä täällä tullaan näkemään,saa huikata sitten että kiitos,nyt riittää...
Joskus oon kirjoittanut että keskeneräinen on " my middlename",sen vois nyt vaihtaa muotoon tekeillä on my middlename,kaiken,korostan sanaa kaiken,aion saada jouluksi valmiiksi mitä täällä on nyt työn alla.

Joopa joo,niin varmasti...


Sitten huono kuva yhdestä kivasta tuunauksesta,innostuin ROUVA KIVITIKAN ruukkutuunauksesta niin että pitihän se yks tuoli palmikkoneulevillapaidalla verhoilla,kameran akku äsken kuvaillessa sopivasti simahti joten parempi kuva toiste mutta tosi kiva tuosta tuli,ei pylly palellu koneella töröttäessä...
TÄÄLLÄ kerroin mieltymyksestäni mm. Noel-sanaan ja mieltymys jatkuu,tämän vuotiset NOEL-kirjaimet on tehty reikänauhasta,puuhelmistä,tuohesta ja mosaiikkipaloista,perhosia tietenkään unohtamatta;)

Tekipä itse sitten mitä askarteluja tai tuunauksia hyvänsä niin kyllä se on niin etteivät ne lämmitä mieltä ollankaan samalla tavalla kuin lapsosen vastaavat,eilen illalla sain mustaksi väritetyn puupulikan jossa lukee mom ja joka on tarkoitettu nukkumapaikkani yläpuolelle kiinnitettäväksi,mitään näin kivaa en kyllä keksisi itse♥

Semmoset höpinät tänään,ensi kerralla ihan toisenlaiset,olen nimittäin luvannut että tyttö saa yhden "luukun" tänne tehdä joten ensi kerralla odotettavissa parempaa tekstiä paremmilla kuvilla varustettuna,sen voin taata.Siihen asti toivon/toivottelen sulle:

Kiristämätöntä pipoa;)

Luukut 6 & 7 Jäälyhty & (feikki) keksejä

Niin se vaan näyttää laiskalla kiirusta pitävän ettei meinaa luukkuja saada auki ollenkaan joten ei kannata sitä hengitystä pidätellä ootellessa,saattaa pian pyörtyä pöksähtää...
Itsenäisyyspäivä mulla meni vaatekomerossa,pienimuotoinen perinne näyttäis tuosta jo muotoutuvan kun tää nyt jo kolmas vuosi peräkkäin oli samoissa puuhissa.Hirmuinen homma taas kerran mutta kyllä kannatti,melkein kuin ois itsekin laihtunut muutaman kilon sen kiertoon lähteneen tavaramäärän myötä.Valitettavasti vain melkein...
Josko sitä nyt pääsis jo ulos sieltä komerosta ja asiaan,mulla on ollut tapana jäädyttää Itsenäisyyspäiväksi kakkuvuokajäälyhtyjä ja niin tein nytkin,tai siis melkein jäädytin.En tiedä vaikuttaako parvekelasit mutta parista pakkasasteesta huolimatta vettä vuoassa oli vastassa kun menin kakkusia irrottelemaan:O Eilen vasta nousi pakkanen sen verran että lyhdyt jäätyivät.

Kakkusen alla olevan kivi"tarjottimen" on tyttö monta vuotta sitten metsästä bongannut ja olihan se aarre kotiin kannettava ja kantamistahan riitti,tyttö kun itsekin oli vielä sen ikäinen että osan matkaa sai kantaa.Vaan niin on tuosta vuosien myötä aarre muotoutunut jo itsellekin.


Tänään pääsin pikapikaa selailemaan ILONAN uutta kirjaa ja ihanahan se on,niinkuin edellisetkin.
Kirjasta bongasin karpalo-valkosuklaa-kaurakeksien ohjeen ja kokeiltava oli pikimmiten.
Ohje löytyy mm.TÄÄLTÄ, kanelia ja kardemummaa-blogista joten en sitä tähän erikseen ala kirjoittelemaan,hirrveen helppotekoisia ja karrmeen herrkullisia,suosittelen kokeilemaan:)

(Ja syy miksi nää ois niinku feikkikeksejä on se että unohdin ostaa valko-suklaata,toi piparkakkukuorrute ois nyt leikisti sitä valkosuklaata.Musta on kehkeytymässä oikea huijari,vallankin jos ottaa huomioon että glögikin on kylmää... Sitten taas toisaalta,onko huijari kuitenkaan huijari jos saman tien tunnustaa?)


Sitten pieni koulujuttu,meillä oli sellainen kurssi missä piti tehdä mm. kolmiulotteinen "asetelma" jostain oikeasta tapahtumasta...Ei niin helppoa kuin miltä äkkiseltään saattaa kuulostaa,ainakaan minulle...
Tää ois niinku meidän kissa...

...ja joku vanhempi,eiku siis kauemmin mukana kulkenut lukija saattaa muistaa tapauksenkin,josta kerroin TÄÄLLÄ. Tähän kuvaan vois todeta että sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee,talousjakkara on väkerretty nimittäin kuumaliiman ja tulitikkujen ah niin lämmittävästä yhdistelmästä...


Olen aiemminkin tainnut mainita että tyttö tykkää valokuvata ja minusta tuon ikäiseksi hallitseekin sen hienosti,siksipä laitan loppuun tytön ottaman kuvan ja toivottelen sulle

Kivaa alkanutta viikkoa♥

Luukut 4 & 5 Piparirisut ja -kranssi

Pinterestin ihmeellisessä maailmassa olen ihastellut viime aikoina jos jonkinlaisia risukepakkooksalankkuviritelmiä joissa roikuskelee vaikka minkälaisia piparikäpykoristeviritelmiä ja ihan pakkohan se oli oma versio värkätä.Nyt ei paukkuja riittäny isoihin viritelmiin joten pieniä piparitähtösiä paistelin ja koska kuumaliima on ns.back in bisnes niin sillä tähtöset lehtikuusen risuihin liimailin.Kauhee polte oli noihin vielä jotain lisäillä mutta niinkuin oon monta kertaa sanonut,mulla se vimeinen lisäys on aina liikaa joten kattellaan josko silmä tottuis näinkin yksinkertaiseen versioon;)
 Ihan kiva tuosta kuitenkin tuli vaikkei klumeruuleja olekaan... 

Hieman ylimitoitin tähtösten tarpeen ja lopuista värkkäsin hyvin yksinkertaisen kranssin,muutama kieppi rautalankaa,tätöset kuumaliimalla kiinni rautalankaan ja lasitussilla sellasella tosi jänskällä pikeerillä teksti ja hieman koristusta pipareihin.Tähän oli pakko laittaa tuo rautalankaenkeli roikuskelemaan,liian pelkistetyltä näytti silmiini ilman sitä.

Ensiajatus oli laittaa tuo ulko-oveen mutta täällä siihen malliin ovet paukkuu jälkikasvun toimesta että pian ois piparit murusina rappukäytävässä joten keittiön seinälle päätyi roikuskelemaan...
 Mulla on kalenteriluukkujen kommentteihin vastailematta,lupaan tänään korjata tilanteen♥

Kivaa iltaa sulle♥








Luukut 2 & 3,mangakuusi ja pahvipöntöt

Niinhän siinä sitten kävi kuin etukäteen arvelinkin,luukut ei aukene joka päivä,siispä tästä eteenpäin taidetaan edetä kaksi luukkua kerrallaan tahtia,tai kolme,tai neljä...Onneksi olen sen verran jalat maassa tyyppi etten kuvittele kenenkään unettomia öitä viettävän miettiessään että miksei se Kirsin kalenteri auennutkaan joten hyvillä mielin toissapäiväistä ja eilistä luukkua aukomaan...

Kirpparilta ostin kaksi mangasarjista ihan askartelutarkoituksiin,minusta niissä on  hitsin kivoja kuvia.Sitä en tiedä mitä kyseisten mangojen piirtäjät olis siitä mieltä että joku keski-ikäinen akkeli ostaa niitä ihan leikelläkseen mutta olettaisin etteivät kyseiset henkilöt blogiani lue...

Ohje on ihan sama kuin millä esimerkiksi Rouva Kivitikka TÄÄLLÄ taitteli tähtensä,tässä ne vaan kasataan päällekkäin,ohjeen kuuseen bongasin muistaakseni Kodin kuvalehden sivuilta,valitettavasti en enää ohjetta uudelleen löytänyt.Rouva Kivitikan blogista taitteluohje kuitenkin löytyy:)

Vaan ei tuo sen kummempia ohjeita kaipaakaan,itse tein viittä eri kokoa noita "tähdenpuolikkaita",kaksi jokaista,sitten ne limailtiin päällekkäin ja limittäin, aina niin monikäyttöistä vessapaperihylsyä leikkasin palan jalaksi ja ylimmäksi tuollaisen tötterön joka esittää niinku kuusen latvaa;) Näitä on tarkoitus taitella lisääkin,tiedä vaikka innostuis kokonaisen kuusimetsän kaapin päälle askartelemaan.Ja mikäli matemaattiseen lahjakkuuteeni on yhtään luottaminen niin kuusen korkeushan on suoraan verrannollinen tähdenpuolikkaiden halkaisijaan ja määrään...Ai ei ole vai? No omani on jokatapauksessa vain 15 senttiä korkea.




Sitten siihen pahviseen pönttöön,askartelunohjaajaksi musta ei todellakaan ole mutta teen nyt kuitenkin epätoivoisen yrityksen antaa jonkin sorttiset ohjeet...

Halutun kokoinen pahvinpala taitellaan allaolevaan muotoon,etureuna,pohja ja takareuna,takareuna on tässä n.3 senttiä korkeampi kuin etureuna.

Taiteltua,ylläolevaa, osaa apuna käyttäen leikataan samalevyisestä pahvinpalasta kaksi sivupalaa joihin tulee siis tuo viiste(?).(Jos ois fiksu,ois leikannu ja taitellu tuon ekan kuvan pahvinpalan niin että siitä samasta sais katon mutta kun ei ole niin katon liimasin erikseen)

 Höyhenlampun aiheuttamat palovammat on parantuneet joten ei muuta kuin kuumaliimalla palat kiinni ja hieman koristelua...Sitten meillä onkin jo selvillä minkälaisiin lahjapaketteihin tämän joulun lahjat pakataan, odotettavissa ei siis ole suuren suuria paketteja...


Nämähän voi decoupata tai ihan mitä vaan,jos löydän pieniä lintusia,pääsiäistipuja ei lasketa,laitan pienen orren tuohon ja lintusen siihen livertelemään.
Koulussa tein samankaltaisen pöntön yhteen somistushommaan mutta siitä lisää joskus toiste,sen kuitenkin päällystin koivukuvioisella tapetilla ja aika kiva tuli vaikka itse sanonkin.Siitä se ajatus kuitenkin näihin lahjapaketteihin lähti.

 Jokainenhan kirjoittelee ja kuvailee blogiaan just niinkuin haluaa,itse en halua antaa kuvaa että siellä se ehtoisa emäntä nyt aitanpolkua asteltuaan  askartelee pullantuoksussa kiiltävässä kodissaan...Tai no kyllä mä useimmiten haluan mutta joskus tulee olo että haluaa  tuoda/suoda lohtua muillekin eriasteisten kaaosten valtaamien huushollien emännille...

Eihän tuo nyt mitään saattaa joku ajatella ja on oikeassa,ei tuo todellakaan vielä mitään...

Tää nyt kuitenkin taas jo jotain,askartele tuossa nyt sitten,edes pullantuoksussa...

Allaolevan tekstin bongasin jonkin joululehden kotiesittelystä,niin nauratti että pakko oli kopsata:)

Olkaahan kiltisti♥

1.luukku Adventikko

Pienimuotoista perussetti-joulukalenteria olen suunnitellut täällä julkaisevani aattoon asti,saas nähdä kuinka ämmän käy,eka luukku nyt kuitenkin ainakin aukeaa ja mikäs muu se vois olla kuin adventikko,kyllähän munkin on kerta kaikki muutkin ja sillai:)

Adventikko-nimitys on jäänyt meillä käyttöön kun tyttö adventtikynttelikköä sellaiseksi pienempänä sanoi,ei nimi kynttelikköä pahenna vai miten se sanonta nyt sitten menikään...

Tuossa jokin aika sitten päätin että tämän vuoden adventikko on mallia seinä,sellaista kun mulla ei ole muistaakseni aiemmin ollut (kahden edellisen vuoden adventikot löytyvät TÄÄLTÄ ) ja vaikka melko vannoutunut vuodesta toiseen samanlaisina toistuvien joulutraditioiden fanittaja olenkin niin kivahan se on edes jotain pientä uutta keksiä...


Se että seinämalli"päätöksen" tein jo pari viikkoa sitten ei  t i e t e n k ä ä n tarkoita sitä että toimeen olisin tarttunut tuolloin,ei  t o d e l l a k a a n...Tänä aamuna koneen avatessani ja uusia postauksia katsellessani en voinut olla huomaamati että jotain on jäänyt tekemäti...

Vaan eipä hätiä mitiä,pari epätoivon täyteistä silmäystä ympäri huushollia ja siinähän se roikuskeli ihan silmien tasalla,tämänvuotisen adventikon runko.Kivahan se ois sanoa että kamalan työn tein ja vaivan näin mutta eipä tuon kanssa ois voinu paljoa vähemmällä päästä,reikänauhaa pullojen ympärille ja reikänauhat ruuveilla kiinni ikkunanpokaan,siinä ei kauaa nokka tuhissu.Kaupassa sen sijaan nokka tuhis siihen malliin että merisuola joka pulloihin oli kynttilänpitimiksi tarkoitus laittaa jäi ostamatta mutta vielä kerkee ja varmaan muistaakin, sen verran monta adventtisunnuntaita on vielä edessä ennen joulua;)

(Ja kyllä vaan,kaikkia neljää kynttilää aion polttaa yhtäaikaa vaikka eka adventti onkin,näytti sikatyhmältä kun vaan yksi paloi)

Suloista sunnuntaita♥