Tuunauksia 2012

Monissa (suosikki)blogeissa(ni) on ollut viime päivinä tosi kivoja postauksia siitä mitä sitä onkaan tullut "puuhasteltua" vuonna 2012,tai no vaikkapa lapsensaantia ei voi varsinaisesti kutsua puuhasteluksi mutta ymmärtänette mitä tarkoitan;) Vaikka olenkin maailman surkein tai ainakin toiseks surkein peileistä peruuttelija niin päätin itsekin jonkunlaisen kuvakoosteen kerätä lähinnä noista tuunailujutuista...Tai osasta niitä;)
 Jotkut jututhan muuttuu moneen kertaan ja niin kävi tälle mäntypenkillekin,ensin tammikuussa iski joku nopeasti ohimennyt "bluemoon" ja sitten jossain muussa -kuussa,oisko ollut elo,penkki muuttui harmaaksi,saas nähdä mikä on seuraava väri:)

Helmikuussa remppasin tytön vaatekomeron,vieläkin lämmittää mieltä erityisesti se että "ihan itse" asensin lattialaminaatin,ei sillä,ei se ollu ollenkaan vaikeeta mutta se leikkuri oli aikamoisen pelottava;)

Maaliskuussa olikin paljon tuunailujuttuja,kaksi edelleen mieluisinta ovat ammoisina aikoina synttärilahjaksi saadun lipaston maalaaminen...


ja tietsikkapöydän kasaaminen singerinjaloista ja  maalatusta liimapuulevystä,tosin tuokin on jo kertaalleen muuttunut,pitsit on pois reunasta ja levy maalattu vaaleanharmaaksi...JA johdot on nykyisin pois näkyvistä;)

Huhtikuu on ollutkin,ainakin kuvista päätellen lorvikuu,ainoa kunnon tuunaus oli kirpparilta löytyneen tuolin uudelleen liimaus ja maalaus,näitä sais löytyä kyllä lisääkin,tykkään kovasti...

Toukokuussa valmistui tilkkupeitto,ihme sinänsä että tuon sain aikaiseksi,ompelu kun ei suosikkihommiini kuulu...


...jä hassuin tuunaus oli varmasti käkikellon suhumaalaus tytön valitsemalla (hieman kirkkaammanpuoleisella) värillä...


Kesäkuun kivoin juttu tuunailurintamalla oli ehdottomasti anoppilan vintiltä "pelastetun" sivustavedettävän muuttuminen partsisohvaksi...

 ...ja ihan yhtä kiva juttu oli rottinkisen rimpulasängynpäädyn vaihtuminen vuosien "monkumisen" jälkeen rakennuslavaversioksi,tästä tykkään edelleen tosi paljon...



Heinäkuussa(kin) on lorvailtu,oikeestaan ainoa mainitsemisen arvoinen aikaansaannos käsityörintamalla on kirpparilta hankitusta pussilakanoista virkattu matto...


Kiva pieni muutos oli myös kirpparilta löytyneen maalaustelineen maalaus (kuulostaapas hölmöltä)...


                                                       Elokuussa maalailtiin pöytää...


                         ...väkerrettiin hulavanteesta ja suodatinpusseista tunnelmavalaisin ja...
 
...päällystettiin  tuoli vanhalla tilkkupeitolla...

                                  Syyskuu onkin näköjään ollut vuoden virein tuunailukuu...
                    Tytön kanssa yhdessä maalattiin kierrätyskeskuksesta löytynyttä pöytää...


                          Varjostinkehikosta ja matonkuteesta syntyi partsille "rusettivalaisin"...


                                                   Viinilaatikosta tuli kudinlaatikko...


                                        Eteisen lipasto sai sanakirjakuorrutuksen...


                   Tytön vanhasta mekosta ja varjostinkehikosta väsäiltiin lampunvarjostinta...


...Ja nojatuoli sai uuden verhoilun...
Lokakuun kivoin muutos oli klaffilipaston kunnostus,tähän on tulossa alkuvuodesta hieman "hienosäätöä"...


Koko vuoden ja ehkä edellisen ja tulevankin vuoden mieluisin juttu tehtiin marraskuussa,keittiön ja eteisen seinät kun muuttuivat "tiiliseiniksi"...







Joulukuussa en saanut aikaiseksi mitään isompaa,paljon pieniä muttei kamalan muistelemisen arvoisia väkerryksiä,ihan "perus"joulujuttuja...


Semmosia ja paljon muitakin väkerryksiä tänä vuonna,saas nähdä millasia uusi vuosi tuo tullessaan:)



Toteutuneita toiveita ja  kaikkea muutakin mukavaa toivon sinulle vuoteen 2013♥




Oishan noita..projekteja...

Mulla on ollut jo pitkään,varmasti ainakin toistakymmentä vuotta tapana ajoittaa perusteellinen kaappien siivous ja ylimääräisestä (voi jee kuinka veeeeeeeeenyvä käsite se onkaan;)) tavarasta eroonpyrkimishanke joulun ja uuden vuoden välisille päiville,vaikken taikauskoiseksi tunnustaudukaan niin jostain kumman syystä uskon kuitenkin että uusi vuosi jatkuu samoissa merkeissä kuin vanha loppuu:) Kauheen vaikee selittää edes itselleen näitä korvienvälituntemuksia mutta kai tällä jotain tekemistä on puhtaista kaapeista puhtaalta pöydältä aloittamisen kanssa...Kuten kuvasta näkyy,siihen puhtaalta pöydältä aloittamiseen on vielä matkaa mutta onhan tässä aikaa vielä vaikka kuinka paljon ennen uutta vuotta...


Muutakin projektia täällä on aloiteltu,nimittäin nyt lähtee läskit-projektia pukkaa aika PAINAVASTI, en tiedä millaset (olemattomat) lasit päässä olen viime kuukausina itseäni peilistä katsellut mutta jumatsuikka että oikein säikähdin tossa,oisko se ollu aatonaattona kun kun tulin saunasta ja kylppärin peili ei ollutkaan huurussa,näky oli sen kaltainen että jo joulupäivänä kipiteltiin pitkällä lenkillä ja aikalailla saa kipitelläkin tässä kotvan aikaa jos aikoo tuon rekka-auton rengasta muistuttavan omituisen muodostelman tuosta vyötäröltä sulatella...Bikinikunnosta en edes haaveile,sellanen slimmaavan erittäin peittävän kokouimapuvun kunto riittää mulle,ei mopolla mahdottomia niinkuin mun hamassa nuoruudessani ruukattiin sanoa;)

Optikkoprojektiakin taitaa pukata,olemattomat lasit ois varmaan vaihdettava olevaisiin,tyttö kysyi tänään että etkö äiti oo huomannu tossa tekstissä mitään outoa,aikani tuijottelin ja huomasin kuin huomasinkin että god oli vaihtunut dogiksi,aattona oli kuulema jo järjestyksen vaihtanu...No eihän sitä kaikkee aina voi nähdä huomata...

Semmosia projekteja täällä tänään ja tulevaisuudessa,valitettavasti varsinkaan tuo painonpudotus ei tapahdu yhdessä yössä,niin kätevää kuin se oliskin;)

Huomenna laitan vihdoin viimein kuvia PIF-paketistani ja muista ihanuuksista joita postipoika on kiikutellut,se(kin) projekti on "hieman" jäänyt vaiheeseen...

Kivaa perjantai-iltaa sulle!

Juuri sellaista Joulua kuin toivoitkin ♥

Vois sanoa että "pulkassa" alkaa olla jouluvalmistelut tässä torpassa,kohta on edessä kinkun kuorrutus ja sitten ei tarttiskaan muuta kuin osata päättää mitä huomenissa syödään jälkkäriksi,mitenkään viimetippaanhan tuo päätös ei jää,onhan tässä vielä aikaa;)


Hommat on niin pulkassa ja aikaa on niin runsaasti että pikku tuunauksenkin tuossa aamusella tein,postipoika kun kiikutti tuossa päivänä yhtenä joulupostia jonka ihanainen "Liisa-tonttu" oli lähettänyt ja joulupostin matkassa tuli niin kauniita servettejä ettei niitä raaski alkuperäiseen tarkoitukseensa käyttää joten aiemmin tuunailtu retrolamppu (josta postailin TÄÄLLÄ) sai uudet varjostimet (ja kuten kuvasta näkyy liimaus ei ole kuivunut kuvaa ottaessa),tykkään,perhosjutskiahan ei voi olla liikaa,mulla ainakaan joten kiitos Liisa tätäkin kautta,suupielet oli korvissa paketin avattuani:D

Eilen paisteltiin vielä pipareita ja tyttö keksi laittaa noita pikkupossuja päällekkäin,aika hauska tuli mielestäni ja akrobaattipossut päätyivät koristamaan raastinlyhtyä...

Hauskuus meinas puolestaan olla kaukana siinä vaiheessa kun mies sahasi kuusta "hieman" liikaa,ensin meinasin päästää porun mutta sitten muistin että jossain blogissa näin kuvan kuusesta matkalaukun päällä ja niin jäi porut pitämättä;) Lahjojakin laukun päällä jo oli mutta kissa osoitti suorastaan syötävää kiinnostusta lahjanauhoja kohtaan joten kissaa vatsanpuruilta säästääkseni päätin laittaa lahjat kuusen alle vasta hieman ennen H-hetkeä,milloin se sitten ikinä koittaakaan;)

Tämä blogi hiljenee nyt joulun ajaksi,illalla vielä kiertelen teidän juttujanne lukemassa mutta sitten ois tarkoitus pitää kone kiinni kolme päivää,saas nähdä miten onnistuu;)

Aina odotukset ei vastaa "totuutta" mutta minä toivon että  SINÄ saat juuri sellaisen Joulun kuin toivoitkin

Ihanaa Joulunaikaa ja ripaus jouluntaikaa sinulle

Kookookoo 19 Kuusi"metsällä"

Kaikenlaisesta sitä voi itselleen ajankulua kehittää,niinkuin nyt vaikka joulukuusen hankinnasta,siihen saa kulutettua tuntitolkulla aikaa niin halutessaan...


Tai siis tänään sain,aiempina vuosina kuusen osto on sujunut sutjakkaasti,ajo kuusenmyyntipaikalle,hetki (mukamas) asiantuntevaa silmäilyä ja ilmeilyä,pikainen valinta,maksu,peräkontti auki ja kuusi kyytiin,eihän se sen kummempaa ole...
Saattaa kuulostaa oudolta kun kirjoitan että harmillisesti vain viime vuonna meille "sattui" kaunis ja tuuheaoksainen kuusi (muunkinlaisia on vuosien saatossa "sattunut"),siis eihän siinä mitään harmillista SILLOIN ollut,harmilliseksi se viime vuotinen kuusi muuttui tänään kun yritin löytää edes lähelle samantyyppistä;D

Viime joulun kuusi
Ekassa paikassa oli kauniita ja tuuheita MUTTA liian pieniä kuusia,toisessa paikassa kauniita,tuuheita MUTTA kamalan lyhytoksaisia kuusia,kolmannesta paikasta löytyi sopiva mutta mitä ihmettä,peräkontti olikin vaihteeksi jäätynyt kiinni:D Harmillisesti mies oli mukana eikä antanut lupaa sitoa kuusta akkukaapeleilla katolle kiinni vaikka sellaista yritin ehdotella(kuten tein aikoinani sohvapöydälle,mies tosin ei ollut silloin mukana)...Ei muuta kuin neljänteen paikkaan,siellä  myytiin sukkakuusia joiden osto on...No kauniisti sanottuna ei välttämättä harmitonta,miten sitä muka jäätyneestä verkon sisällä olevasta mötikästä hahmottaa onko siinä lyhyet vai pitkät oksat,onko se tuuhea vai harva tai oikeestaan mitään muutakaan...Sukkakuusen kätsä puoli on kuitenkin se että sen saa tungettua takaoven kautta autoon  joten takaovi auki ja kuusi kyytiin kun en viitsinyt enää viidettä paikkaa ruveta miehelle ehdottelemaan,jotenkin siinä neljättä paikkaa lähetyttäesä rupes ilmapiiri sen verran autossa tiivistymään;)


Kun kuusta irroteltiin sukastaan niin melkein kuulin rumpujen pärinää korvissani,sen verran jännitti että mitä sieltä paljastuu:O Nyt kylppärin nurkassa on kuin onkin sulamassa kaunis ja tuuheaoksainen kuusi,viimevuotista huomattavasti tuuheaoksaisempi jopa joten huh helpotusta;)


Ne "pakolliset" sukkaa irrottaessa katkenneet oksat laitoin keittiötä koristamaan ja tuoksua tuomaan,saas nähdä pääsevätkö neulaset myös ylläreiksi jouluruokiin ja leivonnaisiin;)

Huomenna pääsen kuuntelemaan lasten laulamia joululauluja kirkonpenkkiin ja saatan mä hieman leikkiä marttaakin mutta siitä sitten huomenna,siihen asti...


Kookookoo 18 Martta vai marttyyri

Valintoja,valintoja sanotaan  kissanruokamainoksessakin ja semmostahan se on,varsinkin näin joulun alla on hirveen vaikee päättää oisko martta vai marttyyri...

Jouluvalmistelut on musta ihan oikeesti kivoja,miksei olis kun kerran tykkään kokkailla,leipoa,siivoaminenkin on ihan jees,tai ainakin se siisteys,listaa vois jatkaa loputtomiin,äkkiseltään en keksi yhtään jouluvalmistelua josta en tykkää (lukuunottamatta TÄTÄ viime joulun alla "sattunutta";)) ja onhan se niin että oivat marttafiilarit siitä itselleen saa kun hommat sujuu ja jälkeä syntyy,puhtaassa kauniisti koristellussa kodissa kynttilät palavat,mieli on rauhallinen ja uunista tai hellalta leijailevat ihanat vedet kielelle herauttavat tuoksut,kyllähän te tiedätte,mielessä käväisee ajatus ehdottaa itseään (nimettömänä tosin) martta-liiton johtokuntaan,peilin ohi kulkiessaan saattaa jäädä pitkäksikin toviksi tuijottelemaan omaa kuvaansa,siis vitsit toi mun sädekehä on tosiaankin makee...

Vaan helpostihan se keikahtaa martan sädekehä marttyyrin kruunuksi.. Martta tekee itse joulusinapin,tottakai,eihän MIKÄÄN maistu kinkun päällä niin hyvältä kuin se, mutta muuttuu kuin taikaiskusta marttyyriksi unohtaessaan ostaa siihen tarvittavan minipullon konjamiinia,jumatsuikka munko täällä pitää kaikki muistaa...Martta kokeilee uutta LANTTULAATIKKORESEPTIÄ joka onnistuu täydellisesti ja on todella hyvää mutta muuttuu kuin taikaiskusta marttyyriksi muistaessaan laatikkoa pakastimeen laittaessaan että käytti siihen normikermaa vaikka joulupöytään istahtaa laktoosi-intolerantikko,kai se olis tämäkin pitäny jättää tekemättä ettei kukaan vaan saa allergiaoireita...Martta leipoo äidilleen ja anopilleen saaristolaisleipää vaikkei siitä itse pidäkään,tottakai leipoo kun on niin mukava viedä sitä leipää sellaisille joiden tietää siitä pitävän mutta simsalabim,taas ollaankin marttyyrejä kun toinen leipä kumotessa halkeaa,ihan turha tässä on mitään yrittää kun ei kuitenkaan onnistu...

Tälläsiä aatoksia tänään,hyvillä mielin täällä kirjoittelen sillä vaikka marttyyriminäni väittää että sulla ei oo hommat tänään sujuneet niin onneks marttaminäni tietää että hei,vaikkei sulla sinne liiton johtokuntaan oo mitään asiaa niin ihan jees sä vedät ;D

Sujuvia hommia sullekin

Arvonnan voittaja

Täällä on vietetty viime päivät tiiviisti sängyn pohjalla ja valitettavasti ei todellakaan mitenkään romanttisessa mielessä,flunssa tuli ja pisti koko poppoon pakkolepoon,melkosen raju tauti aikuiselle mutta kyllä se tästä taas iloks muuttuu,kuume on ainakin jo tiessään...Hyvä puolihan tässä on se että koska jo vuosia sitten päätin olla millään tavalla stressaamatta jouluvalmisteluista niin nuo kaikki viimeisen neljän päivän aikana tekemättä jääneet valmistelut jotka PITI tehdä ei vaivaa mua ollenkaan...Tässähän on vielä viikko jouluun aikaa,kaiken kerkee minkä tarvii;D

Arvonnan suoritin vasta tänä aamuna ja onni suosi seuraavan (hymyilyttämään laittaneen) kommentin jättäjää:

Kahdella arvalla mukana ja jouluna pitää olla paha konvehtirasia. (Kyllä sen aistii paketin läpi hinnasta ja näöstä) Sitten voi rauhoittua, koska tietää, ettei suklaa lopu, koska on se pahakonvehti, jota kukaan ei syö. Tai siis äiti syö maaliskuussa :)

Onnea Kiki, laitahan osoitetietosi mulle (kirsi1970@hotmail.com) niin minä kiikutan paketin postiin:)







Kookookoo 13 Kirpparilta joulupöytään

Tänään uhrasin muutaman ajatuksen jouluaaton kattaukselle (mikä tietysti onkin hirmu järkevää kun suurin osa niistä syötävistä jutskista on vasta suunnitteluasteella) ja en ihan mutta melkein yllätyin siitä kuinka moni joulukattaukseen todennäköisesti päätyvä astia on peräisin kirpparilta...Vain melkein yllätyin siitä syystä että astiat ja leivontavälineet päätyy kaikkein useimmin mun ostoskoriin kirpparilla,niissä on varmaan jotkut magneetit...

Arkisin meillä syödään ihan valkoisista perusastioista mutta jouluna saa olla niin kruusattua  ettei mitään rajaa;)
Kinkkusiivuja leikataan alpakkatarjottimelle,tää on muuten toinen niistä josta mustuuden alta paljastui miehen nimikirjaimet,itsetehty sinappi, joka muuten on tekemättä,tarjoillaan simpukanmuotoisesta astiasta joka kyllä taitaa olla joku hilloastia ja pitäähän toki kinkkupiikkikin olla vaikkei kinkkua kokonaisena pöytään laitetakaan;)
Hintaa tälle kinkkusetille kertyi peräti kolme euroa.

Lasit ja jälkiruokamaljat (jotka muuten nekin taitaa olla oikeesti laseja)on myös kirppislöytöjä,molempia on kahdeksan kappaletta ja maksoivat kakskyt senttiä kappale,hieman tuo hinta kirveli mutta joskus vaan tekee mieli törsätä;)

 Lautaset ja tarjoiluastiat maksoivat muistaakseni hieman toista kymppiä,hulluuksissani en ostanut ensin kun nuo lautaset vaikka täysi astiasto oli myynnissä,heti kotiin tultua alkoi kaduttamaan, palasin takasin kirpparille ja ihan perinteisesti kävi,joku oli melkein kaikki muut osat ostanut,nuo kolme oli jäljellä...Onneks ei enää tänä päivänäkään harmita,varsinkaan ne kaksi ISOA terriiniä jotka päätyivät jollekin muulle,en mä niitä ois halunnutkaan...

Mä en tiedä onko tuo kuvio jouluruusu mutta mä leikin että se on:D

Semmosia kirppisastioita ainakin kattaukseen päätyy,varmaan muitakin,tuon kummemmin en vielä suunnitellu,josko niitä ruokia ensin...

Seuraava juttu ei päädy joulukattaukseen mutta pakko laittaa kuva,mä löysin tuon tänään metallinkeräysastiasta:O Ruoanlaittoon en sitä viitsi käyttää vaikka sisältäkin oli siisti,mistä mä tiedän vaikka sitä olis käytetty pottana...Tai jotain:D
Hieman suunnittelin siihen joulukukka-asetelmaa,vois tulla ihan hauska...

Mun mummolassa oli aikoinaan samanlainen joten kiva löytö,suorastaan nostalginen:)


Huomenna arvotaan,siihen asti heipparallaa;)

Kookookoo 12 Sitä,tätä & tuota

Täällä on pysyneet pari päivää kalenterin luukut visusti kiinni,elämä kun tarjoilee välillä mukavia ja välillä vähemmän mukavia yllätyksiä,molempia on viime päivinä ollut tarjolla siihen malliin ettei voimia/intoa ole tänne blogiin saakka riittänyt vaan kyllä tämä tästä taas liikkeelle lähtee,eikös tää bloggailu sellasta olekin,välillä ollaan luukut kiinni ja välillä auki;)

Ihan alkuun kiitos Villa Päivärinteen Jonnalle ihanasta jouluisesta tunnustuksesta,et uskokaan kuinka sopivaan saumaan tämä tuli,onnistuit todellakin piristämään päivääni


Eteenpäin tahdon laittaa tämän Rouva Kivitikalle,Hirsitalon suojissa Marikalle,Punatukan Pepille, Kaupungin laidalla 6-blogin Annelle ja Aika on taikaa-blogin JaanaElinalle,iloista jouluista mieltä ja inspistä olen blogeistanne saanut,kiitos siitä

Ettei nyt ihan "lässynlässyniksi" mene koko homma niin laitan tähän linkin yhteen (niistä sadoista) porkkanalaatikkoreseptiin...
Mullahan on jonkun sorttinen inho-tykkäyssuhde riisiin,olen aikoinani sairastunut tähän astisen elämäni karmeimpaan vatsatautiin päivänä jolloin olin syönyt risottoa ja sen kummemmin yksityiskohtia kuvailematta tuon päivän jälkeen sellainen "kiinteältä" tuntuva riisi on aiheuttanut automaattisen yökkäysreaktion;) Niinpä ilahduin suuresti kun löysin Pirkka.fi-sivustolta TÄMÄN porkkanalaatikkoreseptin johon tulee riisin sijasta mannasuurimoita...



 Ja mannalta tuo kyllä maistuikin,muuten tein ihan ohjeen mukaan (tuplana tosin) paitsi että keittelin itse soseen ja paistoin vain puolet ohjeen ajasta,uunissa kun kuitenkin jouluna laatikot lämmitän niin eivätpähän pääse kuivahtamaan liikaa...Jos sulla on tapana tehdä itse porkkanalaatikkoa etkä ole vielä tehnyt niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan,ihan hirmuisen hyvää,mun mielestä parempaa kuin riisiin tehty (mistä lie johtuiskaan;)) mutta näähän on niiiin makuasioita kuin vaan olla ja voi...
Tuohon arvontakysymykseeni viitaten voisin sanoa että aikaisemmin meillä on ollut porkkanalaatikkoa jouluna "koska sitä kuuluu olla" mutta nyt muuttui ääni kellossa,namskis:D



 Tässä tarjotinjutskassa ei ole mitään uutta,niin moni näitä on rakennellut mutta laitan silti omastakin versiostani kuvan kun sellaisen kerran väsäilin...
Alin tarjotin on kirppislöytö,keskimmäinen metallinkeräyslaatikosta napattu ja ylin miehen nuoruusvuosilta peräisin oleva palkintolautanen,nuo hauskat pikkumaljat ovat eilinen kirppislöytö...



Päälle liimasin vielä perhosen joka on oikeasti rosettirauta,eipä tuolle muutakaan käyttöä ole suunnitelmista huolimatta tullut;) Joulunamilautaseksi tuo päätyy MUTTA namit on vielä kaupassa,ei ole ihan yks tai kaks kertaa kun olen ollut hyvissä ajoin liikkeellä namujen oston suhteen ja sitten ne on saanutkin ostaa kahteen tai jopa kolmeen kertaan,kummasti häviävät johonkin...

Tuossa metallikeräyksestä napatussa lautasessa on muuten hauska teksti,harmillisesti vain niin vanha etten voi omakseni väittää:D


Kivaa keskiviikkoa sulle