J♥ulukuu

Mukavalta tuntui joulukuu aloittaa kun ensimmäisenä aamulla muistin että saan availla jouluun asti joka aamu paketin jonka sisällöstä mulla ei ole harmainta aavistustakaan..
Minun salaiseksi joulukalenteriystäväkseni paljastui Mirva .


Hieman harmillisissa tunnelmissa Mirvan paketti minulle päätyi,Itellalla on vissiin otettu kovat otteet käyttöön pakettien suhteen,laatikon sivussa oli iso aukko ja kaksi pakettia hukkateillä,soitto palvelunumeroon jossa "ystävällisesti" kerrottiin että voihan tuosta reittiselvityksen tehdä,mutta missään tapauksessa asia ei selviä ennen joulua=/Eniten tuo tietysti harmittaa lähettäjän puolesta,jonkun verran hommaa tuossa paketin keräämisessä kuitenkin on ja sitten osa sisällöstä on kateissa ennenkuin edes vastaanottajalle päätyy,mutta näillä mennään ja positiivisesti ajatellen mulla on kuitenkin 22 pakettia odottamassa=D


 Tälle päivälle olikin sekä mulle että tytölle paketit mikä oli oikein kiva yllätys...

Tytölle suklaakalenteri ja minulle kauniit "adventikkonumerot" ja koska kynttiläsysteemit oli jo tehtynä,sain oikein kuningatarajatuksen ja numerot pääsivät kaunistamaan enkelikaappia,aika innovatiiviseksi itseni tunnen;)


Kovasti tykkään noista numeroista,ripaus joulunpunaista sopii tuohon mielestäni vallan mainiosti...Aika turkoosisävytteiseltä joulukoristukset vielä toistaiseksi näyttävät mutta kyllä sitä punaistakin pikkuhiljaa varmasti ilmestyy...Tuohon puluun oon muuten jostain syystä ihan lovena,kahden euron kirppislöytö ja aivan täydellinen väri<3


Nyt mä painun herkuttelemaan,tänään leivoin pitkästä aikaa juusto-ja valkosipulipatonkia,jos en vahingossa nielaise kieltäni niitä mutustellessani  niin huomenna avataan paketti numero kaksi=D
Kiitos muuten kovasti vinkistä vaihtaa selainta,nyt tuntuis kommentointi sujuvan,joten pääsen vihdoin kommentoimaan mukavia viestejänne ja ihanaisia postauksianne<3

Mukavaa torstai-iltaa juuri sinulle!


16 kommenttia:

  1. Harmittava äksidentti tuon paketin kanssa :/ , toivottavasti kävisi tuuri ja kadonneet "luukut" löytyisivät.
    Kiva tuo sinun numeroidis, tuonhan voisi ihan kopsia :)

    terv. "kalenterikollega" Hertta

    VastaaPoista
  2. Tuo aukko näyttää just siltä, että joku tahalleen kaivannut sieltä jotain.. grrr!

    VastaaPoista
  3. Ihana 'luukku' tälle päivää, vaikka tosi harmi tuon paketin kanssa. Näyttää kyllä melkoisen pahalta reiältä. Kummallista, jos moisia voi sattua Itellalla 'vahingossa'... :(

    Tuo enkelikaappisi kynttilöineen, valoineen, numeroineen näyttää vallan hurmaavalta! Hyvä idea!

    VastaaPoista
  4. Miten tuollaisia reikiä voi ees tulla?!?!? O.o Harmi että paketteja puuttuu =/

    Ihanat jutut kuitenkin paljastui paketista nro 1 :)

    VastaaPoista
  5. Voi Harmitus tuota Itellan touhua!!
    Tympäsee sekä sinun että Mirvan puolesta :)
    Kiva jos esittelet pakettien sisällön joka päivä.Mielenkiinnolla seuraan :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kivat nuo numerot piironginlaatikoissa!!

    VastaaPoista
  7. No jopas on taas Itella yllättänyt! Ärsyttävää! Oisko joku trukki vähän hälppäissyt?

    Jäin tässä vaan pohtimaan, että miksi viimeisessä kuvassa lukee maanantai-iltaa? Toivon hartaasti, että tänään ei ole tämän viikon maanantai, koska siinä tapauksessa minen kyllä jaksa! :D

    Mutta mukavaa maanantai-iltaa sinnekin! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan lahjan sait ekasta luukusta! Mutta ihan hirveää, että Itela hajoittanut sun paketin!!! Ihan sydän vuotaa verta sun puolesta, ja tietty Mirvankin... :(
    Mutta vähänkö suloiset noi sun edellisen postauksen enkeliverhot! Tai siis alunperin pöytäliina, mutta sopii kyllä ihan täydellisesti salusiineiksi keittiön ikkunaan ja noihin muihin sinisen sävyisiin jutskiin :)
    Paperitähdet kans aivan upeita...pitäisköhän koklata...?! En kyl usko, et saisin noin hienoja aikaiseksi...

    VastaaPoista
  9. No voihan harmitus! Kyllä näyttää ihan siltä, että joku olisi tahallaan tuon laatikon rikkonut:(

    Ihanan yllätyksen sait kuitenkin:)

    Minullakin on nyt googlechrome, mutta tänään ei näy blogini tekstit oikealla fontilla! Aina jotain ongelmaa täällä blogistaniassa;)

    VastaaPoista
  10. Voi rähmä sentään:/ Onneksi ei ollu paketteja enempää hukassa, ja toivotaan, että kaikki tallella olevat on ehjiä!! Itekkin sain tällä viikolla yhren Itellan runteleman/avaaman lähetyksen...

    Noi numerot sopii tosi hyvin tohon kaappiin:)

    VastaaPoista
  11. Kaunis on väri sinun joulu sydämmesäkin siellä lasikuvun alla=)

    Harmi miten voi paketti tuollain tuhoutua.Näyttää ihan siltä kuin olis ihan tarkotuksella kaivettu rikki!!!!?????Outoa!
    No,onneksi sentään loput paketit oli tallessa!

    Kauniilta näyttää tuo kaappi jouluasussa.
    Iloa viikonlopulle=)

    VastaaPoista
  12. Voi harmi tuota peketti juttua..:(
    Minä ostin kerran valaisimia ja paketti oli ihan rypyssä ja valaisimen varjostin rikki...

    VastaaPoista
  13. Ihana pulu, olisin ottanut sen mukaan myös, jos siihen olisin törmännyt!
    Numerot sopivat laatikoihin kuin nyrkki silmään - tai siis toi oli kyllä vähän huono - korjaan nenä päähän..
    Kyllä tää on jännää touhua tää tonttuilu. En eilen ehtinyt koneelle, täytyy tänään päivittää blogi luukkujen osalta:)

    VastaaPoista
  14. Ja tuohon itellan reijitykseen vielä - kyllä noilla postin hinnotteluilla heillä pitäisi kyllä olla vastuu! Miten tuollainen musta-aukko voi edes tulla vahingossa!!?? Törkeää!!

    VastaaPoista
  15. Nipsu;NII ONKIN=D

    Maanvaiva;niin näyttää,eikös ton aukon pitäis olla kaiken järjen mukaan painunut sisäänpäin eikä ulospäin=O

    Minz;Ihania luukkuja mulla onkin ollut,oispa joka päivä joulukalenteripäivä=D Kyllähän tekevälle,tässä tapauksessa Itellalle sattuu,mulla vaan jo kaks kertaa lyhyen ajan sisällä ollut huono tuuri pakettien kanssa niin hieman ihmetyttää=/

    aNNa;Niin kivoja jutskia olen jo saanut että siinä mielessä ei harmita omasta puolesta se pakettien katoaminen,Mirvan kylläkin...

    Marika;Ihanuuksia onkin paljastunut,jouluaattoon asti näistä postauksia päivittäin tiedossa=D

    Rakkauden talon Paula;Joo,kerrankin mulla välähti=D

    eve;kiva kun huomautit,sä ainakin luet postaukset tarkkaan,et usko minkä räkänaurukohtauksen sain kun luin kommenttisi=D

    Liisa;ihanuuksia on paljastunut mun paketeista,niinkuin on sinunkin=D Käy ihmeessä katsomassa tuo tähdentekolinkki jos et ole käynyt,olen ihan satavarma että onnistut,nuo on oikeasti paljon helpompia tehdä kuin mitä lopputuloksesta vois päätellä=D

    Heidi;Huomasinkin tuon sinun fonttiongelman mutta minulla sun teksti näkyy sellaisena kuin pitääkin..Siinä mielessä ärsyttää tuo jos ei voi kommentoida edes omaan blogiin että kun ihmiset jättää kommentteja postauksiin niin ainakin sellaiselle joka ei minua "tunne" voi tulla kuva ettei tuo viitsi edes vastata kommentteihin=/Nyt onkin sitten useampi postaus kerralla kommattavana,nyt tuntuisi tosiaan toimivan=D

    Possumamma;Onneks tosiaan "vain" kaksi pakettia kateissa,toisaalta nauratti se tilanne kun selitin sille naiselle että "mä oon osallistunut semmoseen joulukalenterijuttuun ja nyt on 12 ja 14 hukassa,ne on varmaan sellasissa pilkullisissa paketeissa,ei,ei kun ne on kadonnu sieltä laatikosta"jne.=D En tiedä tajusko se koko juttua ollenkaan...

    pitsienkeli;hauska huomata että sunkin silmät suorastaan hakeutuu omiin suosikkiväreihin=D Ihanaa toista adventtisunnuntaita sinulle<3

    Irmastiina;sehän noissa just harmittaa kun niille ei voi itse mitään...

    mustakissa;Olin ihan onneni kukkuloilla kun törmäsin tuohon puluun,se on jotenkin vaan niin ihana=D Ja oikeassa olet,tää tonttuilu on tosiaankin kivaa puuhaa;)

    VastaaPoista